Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
HUOMIO oppilaat! Kirjoitusrajoite voimassa 17.1.-3.5.2015. Jokainen oppilas saa kirjoittaa korkeintaan yhden tarinan viikossa! Kiitoksia.

Susan Morgan

Nimi Susan Morgan  Luokka 1.
Syntymäpäivä 16. syyskuuta Tupa Saga
Hoitohevonen Lallybroch Leannán Tili £60

Ratsastuskokemus

Susan on ollut hevosen selässä ensimmäisen kerran yksivuotiaana - hänen äitinsä istui hänen kanssaan Romeo-hevosen selässä, jonka Morganit omistivat. Ratsastamisen Susan aloitti neljävuotiaana Romeo allaan. Siitä asti tyttö on ratsastanut aina. 

Luonne

Susan on vieraiden kanssa ujo ja hiljainen. Hän ei juuri uskalla katsoa silmiin ja välillä hän vain välttelee katsekontaktia vieraiden ihmisten kanssa. Ystävät ja muut tuttavuudet saavatkin kuulla aivan toisen puolen Susanista. Susan nauraa ja puhuu paljon tuttujensa kanssa. Tyttö omaa hyvän huumorintajun. Susan on herkkä ja itkee helposti. Hän myöskin nolostuu helposti ja muuttuu yleensä punertavaksi. Kun Susan suuttuu, hän saattaa sanoa asioita, joita ei pitäisi. Tyttö antaa kyllä helposti anteeksi, ellei kyse sitten ole hyvin vakavasta asiasta. Kaikinpuolin hän on ystävällinen ja mukava tyttö. 

Ulkonäkö

Susanilla on kastanjanruskeat hiukset, jotka ylettyvät hieman yli olkapäiden. Otsatukka ylettyy kulmakarvoihin asti, eikä tyttö anna sen kasvaa pidemmälle. Hiukset ovat suorat ja niissä harvoin näkee takkuja. Susan omaa pyörehköt ruskeat silmät. Haaleat pisamat koristavat nenää sekä hieman poskia. Hänen ihonsa on väriltään vaaleanruskea. Tyttö on normaalikokoinen niin pituudeltaan kuin leveydeltään. Susanin kädet vain ovat hieman normaalia pidemmät. Susan ei meikkaa paljoa, mutta häntä ei nähdä lähes koskaan ilman ripsiväriä. Yleensä muu meikki jääkin ja hän tyytyy laittamaan pelkkää ripsiväriä. Susanilla on jo luonnostaan hänen omasta mielestään kivan muotoiset kulmakarvat ja ne ovat samaa sävyä kuin hiukset. Niille tyttö ei ole vielä ikinä tehnyt mitään, vaikka suunnitellut onkin. Ellei Susanin päällä ole ratsastushousuja hänet nähdään yleensä tiukissa farkuissa sekä mustassa tai valkoisessa topissa. Tytön päällä ei paljoa värejä näy. Susanin korvissa on reiät, mutta harvoin hänellä korviksia nähdään. 

Perhe

Susanin perheeseen kuuluu isä Margo, äiti Janette sekä isosisko Jane. 

Muuta

Susan rakastaa eläimiä, etenkin hevosia. Jos jokin painaa Susanin mieltä, hän yleensä juttelee jollekin nelijalkaiselle ystävälleen. Ihmisille hän ei kerro omista ongelmistaan.

Matka-arkku

OPPIKIRJAt

Ei kirjoja.

OPISKELUVÄLINEET

Ei tavaroita.

TAVARAT

Opiston ratsastustakki

YRTIT JA UUTTEET

Ei tavaroita.

Opinnot

Valinnaisaineet hevosten historia, hoitaminen, rotutieto Kerhot taidekerho Poolopaikka ei pelaa

arvosanat

Oppiaine Läksyt Kokeet Keskiarvo
Hevosten historia      
Hevosten sairaudet      
Hoitomenetelmät      
Luonnollinen hevostaito      
Ratsastus      
Yrttitieto      
Kehonkieli      
Rakenne ja anatomia      
Liikunta      

Ansiot

Ansaitut tupapisteet 1 tupapistettä Kirjoitetut tarinat 1/6 tarinaa

Hyväksytty Tulipuron oppilaaksi 8.6.2018.

Tarinakirja

 [ Kirjoita ]

Nimi: Susan Morgan

18.06.2018 21:20
2. Luku - Kenties uusi ystävä?

Katseeni lepäsi upeassa maisemassa, jota saisin tästä päivästä eteenpäin katsella joka päivä. Nurmikko oli ihanan vihreän sävyistä ja näytti juuri sellaiselta nurmikolta, josta pidettiin erittäin hyvin huolta. Puut, jotka kohosivat hiekkatien varrella, olivat varmasti eläneet jo monta vuotta. Ne olivat kauniita, kuten nähtävästi kaikki hevosopiston tiluksilla. Silmiini ei ollut osunut ainuttakaan epämiellyttävää asiaa. Käännyin ympäri katselemaan tarkemmin linnaa. Linna oli vanha, sen olin huomannut jo heti ensimmäisellä vilauksella. Se oli vaalea kivinen linna, joka oli aivan mahdottoman suuri. Ajattelin myös kaiken sen sisällä olevan suurta ja kaunista, kuten oli itse linnakin.
"Tervetuloa Tulipuron hevosopistoon", joku sanoi vieressäni. Maisemia ihaillessani en ollut ollenkaan huomannut kenenkään tulleen viereeni. Käännyin äänen suuntaan ja huomasin edessäni naisen. Ujona en sanonut mitään, joten nainen jatkoi.
"Olen Tulipuron rehtori, Bretrix Gawky", rehtoriksi esittäytynyt nainen sanoi ja ojensi kättään minua kohti. Kättelimme naisen kanssa. Uskoin olevani hieman punertava, sillä ainakin minua kuumotti. Edessäni seisoi sentään opiston rehtori! Nielaisin, sillä minun olisi pian sanottava naiselle jotakin. Minun kannattaisi varmasti kertoa oma nimeni.
"Olen Susan Morgan", sanoin hiljaa ja toivoin Bretrixin kuulevan ääneni. Saatoin kuulla automme toiselta puolelta Janen hihitystä - siskoni oli varmasti nähnyt minkälaiseksi olin taas vieraan ihmisen kanssa heittäytynyt. Mutta minkä minä sille voin, jos aina ujona hieman punastuin vieraiden seurassa.
"Selvä, Susan, hyvästelehän perheesi, sillä illallinen alkaa pian", nainen sanoi. Rehtori vaikutti erittäin ystävällisestä ihmiseltä ja uskoin hänen myös olevan sitä. Vihreäsilmäinen nainen oli jo kääntymässä pois nähdessään erään auton ajavan hevosopiston pihaan. Rehtori ilmeisesti kävi tervehtimässä kaikkia oppilaita ennen illallisen alkamista.
"Bretrix!" huudahdin ennen kuin nainen ehti kadota toisen oppilaan luokse. Onneksi sain nyt ääntä kurkustani, sillä muuten rehtori olisi voinut olla jo kättelemässä toisia.
"Niin?" Bretrix kysyi ja kääntyi vielä minuun päin.
"Missä se illallinen on? Tai mistä tiedän minne pitää mennä?" kysyin ja kohotin hieman kulmiani.
"Seuraat vain toisia", nainen sanoi ja lähti vähän aikaa sitten tulleesta autosta astuneen tytön luokse. Isä, äiti sekä Jane tulivat luokseni antamaan ryhmähalin.
"Meillä tulee sinua kauhea ikävä", äiti sanoi ja huomasin hänen pyyhkivän kyyneleitä poskiltaan.
"Älä äiti tai minäkin alan itkeä", sanoin.
"Pidä huolta itsestäsi äläkä satuta itseäsi. Ja muista myös, että-", isä ehti sanoa, kun Jane onnekseni keskeytti hänet. Isä osasi kyllä jaaritella vähän joka asiasta. Ja kun hän pääsi alkuun, ei lopusta ollut tietoakaan.
"Kyllä Susan pärjää", Jane sanoi ja pörrötti hiuksiani. En pitänyt siitä, kun siskoni pörrötti hiuksiani. Ei hänkään olisi pitänyt, jos olisin tehnyt saman hänelle. Ja Jane teki niin minulle, koska tiesi, etten pitänyt siitä ja en pystyisi tekemään samaa hänelle. Kuka nyt haluaisi tietentahtoen pilata toisen kampausen! Olin kuitenkin otettu Janen sanoista, jotka hän minulle soi.
"Hei hei sitten", äiti sanoi kyyneltulvan loputtua ja suukotti otsaani sekä korjasi Janen sekoittamat hiukseni taas entiselleen. Isä antoi vielä halauksen.
"Hei hei Susan. Pidä yhteyttä meihin", isä sanoi hymyillen.
"Moikka", Jane tyytyi huikkaamaan, kunnes meni istumaan takaisin autoon. Isä nosti ison matkalaukkuni sekä lempikassini, jonka olin myöskin pakannut täyteen tavaraa, ulos autosta. Menin ottamaan violetin matkalaukun sekä mustavalkoraitaisen kassini vastaan.
"Pärjääthän nyt?" isä kysyi ja taputti olkapäätäni.
"Pärjään, pärjään!" naurahdin.
"Hei hei", sanoin ja vilkutin vanhemmilleni sekä siskolleni. Isä kapusi vielä autoon ja sitten äiti lähti ajamaan kotia kohden. Minä jäin yksin tavaroitteni kanssa.
"Olet varmaankin Susan", kuulin jonkun sanovan takanani. Hätkähdin ja käännyin ympäri äänen suuntaan. Kuka täällä muka tietäisi nimeni?
"Joo, olen", vastasin epäluuloisena nähdessäni aivan tuntemattoman tytön. Tyttö oli sama, jonka luokse opiston rehtori oli lähtenyt luotani. Hän näytti ikäiseltäni, mutten kyllä ollut yhtään varma, oliko hän. Hänellä oli musta polkkatukka, johon kiinnitin heti ensimmäiseksi huomioni. Katseeni vaelteli hiljattain hänen kirkkaansinisiin silmiinsä. En olisi heti kuvitellut mustatukkaisella olevan sinisiä silmiä. Yleensä en katsonut vieraita silmiin, mutta nyt ajattelin olevan pakko. En välttämättä tunnistaisi muiden oppilaiden joukosta jo tavanneita oppilaitani pelkän hiusten värin perusteella.
"Ja kuka sinä olet?" uskaltauduin kysymään tytöltä, jonka huulille muodostui hiljattain hymy. Se sai myöskin minut hymyilemään.
"Olen Natalie, olen täällä ensimmäistä kertaa. Tai no olen käynyt vain tässä pihassa muutaman kerran aiemmin. Isosiskoni menee kolmannelle luokalle, joten olen ollut aina saattamassa häntä. Bretrix neuvoi minut sinun luoksesi, olet ilmeisesti täällä myös ensimmäistä kertaa. Voimme mennä sitten yhdessä illalliselle, sopiiko?" Natalieksi esittäytynyt tyttö selitti. Nyökkäsin nopeasti. Hän oli siis myöskin menossa ensimmäiselle luokalle.
"Sopii", vastasin lyhyesti.
"Tiedätkö minne tämä matkalaukku kannattaisi viedä?" kysyin ja nyökkäsin vieressäni olevaa matkalaukkua kohti. Ehkä Natalien sisko olisi kertonut hänelle - ellei hänellä ollut samanlaista siskoa kuin minulla. Jane ei olisi varmastikaan kertonut minulle mitään, vaan jättänyt minut ominnokkineni etsimään paikkoja.
"Elisabeth, siskoni, kertoi, että tuolla sisällä on jokin paikka, minne matkalaukut voi jättää. Kyllä siellä sitten joku meitä neuvoo, jos ei löydetä paikkaa", Natalie sanoi ja katsoi valkoista rannekelloaan.
"Enää vartti niin illallinen alkaa", mustatukka hihkaisi jännittyneenä, "haluaisin jo tietää tupani."
"Sitten ehkä kannattaisi mennä sisälle", ehdotin hiljaisella äänensävyllä. Natalie nyökkäsi huvittuneena.
"Ehkä", tyttö sanoi virnistäen. Natalien kanssa oli oikeastaan helppo olla ja puhua. Hän vaikutti kivalta. Mihinkäköhän tupaan minä menisin? Toivottavasti johonkin sellaiseen, missä olisi mukavia ihmisiä. Olisi kiva päästä Natalien kanssa samaan tupaan. Saattaisin ehkä jopa saada hänestä jonkunlaisen ystävän. En haluaisi olla ilman ystäviäkään.
"Tule!" Natalie huudahti ja lähti kiiruhtamaan linnan suuria puisia pariovia kohden. Lähdin hänen peräänsä ja otin muutaman juoksuaskeleen saadakseni Natalien kiinni. Mitäköhän sisällä odotti? Nuhjuiset vanhentuneet pikkuruiset sisätilat vai upeat suuret ja kauniit sisätilat? Hiljaisuus ja hämäryys vai sopiva melu ja valoisuus? Oli sisällä mitä tahansa, näkisin samaa seuraavat monet opiskeluvuoteni. Ja kaiken näkemäni perusteella saatoin jo hieman arvata, että sisätilat olisivat mahtavat. Uskoin ja toivoin ainakin, että ne olisivat mahtavat.

Nimi: Susan Morgan

10.06.2018 10:08
1. Luku - Perhosia vatsassa

Hymyilin, mutta se taisi hetki hetkeltä muuttua enemmänkin irvistykseksi. Ei sillä, etten olisi halunnut istua autossa, joka kuljetti minua kohti Tulipuron hevosopistoa, vaan vatsaani väänsi jännityksen takia. Ei ollut kiva periä äidiltään tällainen jännitys, että jännitti aina mahallaan. Pienempänä äiti oli aina todennut: "Sinulla taitaa olla perhosia vatsassa." Silloin olin sen tietenkin uskonut, mutten nyt enää.
"Kaikki kunnossa?" kuulin tuhahduksen vieressäni. Isosiskoni Jane oli täysin minun vastakohtani - niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan. Siskollani oli vaaleat, pitkät hiukset, jotka hän oli perinyt äidiltämme. Oikeastaan hän oli perinyt kaiken äidiltämme - paitsi silmät. Ruskeat silmät olivat periytyneet isältämme meille molemmille. Ainut asia, josta ulkopuolinen tunnistaisi meidät siskoksiksi, olisi silmät. Minä taas olin perinyt kastanjanruskeat hiukset isältä, kuten myös monen muunkin piirteen. Mutta luonteeltaan Jade oli ihan kauhea. Ensinnäkin hän ei välittänyt muista, eikä varsinkaan muiden tunteista. Yleensä hän ajatteli vain itseäään ja puhui itsestään. Kun istui kaakaolla Janen kanssa, itse et puhunut mitään, vaan annoit Janen pölöttää uusista kengistä ja paidoista - mitä uutta sisko oli nyt lähiaikoina sattunut ostamaan. Minä en omannut ainuttakaan samaa luonteenpiirrettä siskoni kanssa. Jane oli omasta mielestään niin kaunis ja mahtava, kun taas hänen mielestään minun pitäisi käydä ainakin tuhat kertaa vaateostoksilla hänen kanssaan, jotta joku voisi edes luulla minua hänen siskokseen. Yhteiset keskiviikkoillan kaakaohetket olivat olleet ihan okei minulle, mutta vaateostoksille en hänen kanssaan lähtisi. Ja nyt hän oli kysynyt "kaikki kunnossa?" kysymyksensä. Tiesin kyllä, ettei häntä tapansa mukaan kiinnostanut, mutta päätin vastata silti.
"On, jännittää vain ihan kauheasti", sanoin ja kiedoin käteni mahani ympärille. Jane hymähti huvittuneena, enkä tiennyt mistä se johtui. Mitä huvittavaa siinä oli, että minä jännitin?
"Ei siinä ole mitään jännittämisen arvoista", Jane sanoi, "oikeasti? Haluat mennä sinne niitten kaakkien luokse opiskelemaan niiden hoitoa!? Hyi! Kaikki maalaisjuntit varmaan kokoontuu siellä ja tanssii jossain likasissa vaatteissa jonkun leiritulen ympärillä." Se oli siskoni mielipide hevosiin ja siihen, että menin Tulipuroon.
"Jane!" kirkaisin ja unohdin mahakivun täysin. Jane vain kaivoi uudesta merkkilaukustaan purkkapussin ja otti sieltä pari purkkaa pureskeltavaksi. Eikä edes tarjonnut minulle, vaikka tiesi hyvinkin olevansa minulle kymmenen purukumin verran velkaa.
"Hei tytöt! Rauha siellä tai muuten joudun änkeämään sinne!" isäni huusi etupenkiltä. Aina, kun isä huusi, hän ei huutsmut kunnolla. Hänen äänessään säilyi joka kerta aina pieni lempeyden hippunen. Hän ei ollut suuttunut meille vielä koskaan kunnolla.
"Et mahtuisi tänne", siskoni naurahti, "Susanin tavarat valtaavat jo minun paikkani, joten turha luulo edes yrittää tulla tänne." Isä vain hymähti ja jätti keskustelun siihen.
"Pitääkö minun taas selittää tämä sinulle? Ne ovat hevosia, ei kaakkeja. Älä kutsu niitä kaakeiksi, vaan hevosiksi. Hevoset ja ponit ovat elämäni. Minä olen ratsastanut lähes koko ikäni ja sinä taas kerran, joten et voi tietää millaista se on!" selitin siskolleni. Hän inhosi sitä, kun puhuin hänen ensimmäisestä ja luultavasti myöskin viimeisestä ratsastuskerrastaan. Hän oli neljävuotiaana alkanut kiljumaan hevosen selässä nähdessään kärpäsen käsivarrellaan. Hevonen oli tietenkin säikähtänyt ja tehnyt parit pukit, jolloin neljävuotias siskoni oli lentänyt maahan. Hänelle ei ollut onneksi käynyt mitään, mutta siitä asti hän on vihannut hevosia. Omapahan on vikansa. Huomasin Janen taas kaivelemassa merkkilaukkuaan. Hän otti sieltä esiin huulikiillon ja lisäsi sitä huuliinsa. Olin nähnyt hänen laittavan sitä saman päivän aikana jo kolmannen kerran.
"Ihan sama", Jane sanoi ja kieritti huulikiillon korkin kiinni.
"Ei se ole ihan sama", sanoin. Janelle kaikki taisi olla "ihan sama". Jane ei välittänyt koulutuksesta, vaan hengaili mieluummin häntä kolme vuotta vanhempien poikien kanssa.
"On se", siskoni hymähti ja tiesi jo voittaneensa tämän väittelyn. Minä en ninittäin ikinä ryhtynyt enää väittelemään hänen kanssaan mistään. Jane ei luovuttanut ikinä ja meni aina niin pitkälle kuin mahdollista. Jos halusi säädtää itsensä tappelulta, kannatti olla väittelemättä.
"Ei mene enää kauaa", äiti totesi ratin edestä. Hyvä. En tajunnut, miksi koko perheen oli pitänyt tulla saattamaan minua. Tietenkin se oli kivaa, mutten olisi halunnut istua koko matkaa Janen vieressä.
"Onkohan siellä edes kenttää", siskoni tuhahti ja loi minulle ärtyneen katseen. Meillä oli Janen kanssa yhteinen läppäri ja minä olin saanut ottaa sen mukaan Tulipuroon. Vanhempien mielestä minä kuitenkin tarvitsin sitä enemmän kuin Jane, joten olin saanut ottaa sen mukaan.
"Tietenkin siellä on", isä sanoi varmana asiasta, vaikkei se nyt ihan varmaa tietoa ollutkaan. Todennäköisesti isä halusi taas välttää alkavan riidan.
"Hyvä. En ainakaan menetä läppäriäni turhaan", Jane sanoi ja hymähti.
"Se on meidän läppärimme", korjasin. Läppärin ja puhelimen avulla olisi helppo pitää yhteyttä kotiin. Sitten auto pysähtyi ja tiesin, että nyt vihdoin olisimme perillä. Aukaisin oven ja astuin ulos autosta Jane perässäni. Jähmetyin paikalleni hetkessä, kun näin suuren linnan kohoavan edessäni.
"Vau", henkäisin lumoutuneena. Leveä hymy koristi kasvojani hetkessä. Linna näytti hyvin vanhalta ja sitä se varmasti olikin. Tykästyin jo nyt suurikokoisen linnan ulkomuotoon, enkä malttanut odottaa sisätiloihin pääsyä. En voinut kuin henkäistä tyytyväisenä linnaa katsoessani. Rakastin sitä jo nyt.

Vastaus:

Lisäsitpä nopeasti ensimmäisen tarinasi! Saat ylläpidolta ekstrapointseja aktiivisuudestasi. ;)

Minusta on aina mukavaa lukea oppilaiden ensimmäisiä tarinoita, kun he saapuvat Tulipuroon. Ja niin oli myös tätä sinunkin - tarinasi ihana ja toiveikas loppu sai minut oikein hymyilemään!

Pidin tästä tarinasta myös siinä mielessä, että tästä sai paljon taustatietoa hahmostasi ja hänen perhesuhteistaan. Susanille lienee mukavaa, kun hän pääsee vähäksi aikaa pois samasta talosta Janen kanssa. :D Hauskin kohta tarinassasi oli mielestäni varmaan tuo, kun Jane ja perheen isä pohtivat, olisikohan Tulipurossa kenttää. Sekä tietenkin Janen lausahdus maalaisjunteista.

Sitten enemmän tekniseen puoleen - kaiken kaikkiaan kirjoitustaitosi vaikuttavat oikein hyviltä. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Hahmojen vuoropuhelu kuulostaa luontevalta, ja olet selvästi käyttänyt aikaa heidän luonteidensa miettimiseen.

Annan sinulle tästä £30 ja 1 tupapisteen.

Darcy // 14.6.

Nimi: Darcy
Kotisivut: http://tulipuro.suntuubi.com/

08.06.2018 22:45
Tervetuloa ensimmäiselle luokalle! Laitan tähän alle listan tavaroista, jotka sinun tulee omistaa ennen toiselle vuosiluokalle siirtymistäsi. Tavaroita voit ostaa Ikiajosta tarinoista saamillasi rahoilla. Muistathan aina ilmoittaa jutteluareenalla (löytyy postista) kirjoitettuasi tarinan tai asioituasi Ikiajossa, kiitos! Jos tulee jotakin kysyttävää, laita postiin viestiä.

Tavaralista - ensimmäinen vuosiluokka

Harry Ryan: Hevosten historia I
Kaley Stone: Hevosten sairaudet
Lacey Lambert: Hoitomenetelmien käsikirja
Mary Kiber: Luonnollinen hevosmiestaito
Elle Moonty: Yrttitietoa aloittelijoille
Jacob Smith: Hevosen kehonkieli
Kynä
Paperia/vihkoja
Kumisuka
Pehmeä luonnonharja
Kaviokoukku
Ratsastushousut
Ratsastushanskat
Ratsa stuskypärä

Antoisaa lukuvuotta!

Darcy // 8.6.

 

virtuaalitalli virtuaalihevonen

©2019 Tulipuro ♡ hevosopisto - suntuubi.com