Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
HUOMIO oppilaat! Kirjoitusrajoite voimassa 17.1.-3.5.2015. Jokainen oppilas saa kirjoittaa korkeintaan yhden tarinan viikossa! Kiitoksia.

Beth McConal

Cinnamonsugar

Nimi: Beth McConal
Syntymäpäivä: 14. joulukuuta

Luokka: 1.
Valinnaisaineet: Saksa, yrttitieto, hoitaminen

Poolopaikka: hyökkääjä hevosella D.S. Diamond
Kerhot: koulutuskurssi

Tili: £148,50
Tarinat: 3/6
Ansaitut tupapisteet: 6

Ratsastuskokemus

Beth aloitti ratsastuksen jo ihan pienenä, joten hevostaitoja on kartutettu suunnilleen kymmenen vuoden ajan. Bethillä ei ole koskaan ollut omaa hevosta, mutta hänellä on ollut nyt muutaman vuoden vuokrahevonen, connemaraponi Hurricane. Hurri kuitenkin sairastui ähkyyn puoli vuotta sitten, ja vaikean päätöksen jälkeen ruuna lopetettiin. Bethille Hurrin kuolema oli kova isku, joten tyttö ei ole käynyt ratsastamassa ruuna kuoleman jälkeen, jos paria estevalmennusta ei oteta huomioon.

Luonne

Bethin luonnetta on aika vaikea kuvailla. Voisi sanoa vaikka kiltti ja herttainen, mutta ärsytettynä saattaa "räjähtää". Beth on yleensä aika sulkeutuvainen, eikä ainakaan heti kerro joitain henkilökohtaisia asioitaan. Beth pystyy myös piilottamaan tunteensa hyvin. Kuitenkin jos hän on esim. surullinen, hän saattaa olla monta päivää, tai jopa viikkoa omissa maailmoissaan, eikä keskity mihinkään. Yleensä Beth on kuitenkin ystävällinen, ja auttaa muita parhaansa mukaan. Tämä nuori nainen on myös aika kunnianhimoinen. Ei hänen valvojaoppilaaksi tarvitse päästä, mutta kokeissa hänellä on kovat paineet, sillä hän pelkää halveksuntaa jos saa huonoja numeroita. Lisäksi hänellä on sisko, viidennellä luokalla, joten häneen kohdistuvat suuret paineet myös kotoa, sillä hänen isosiskonsa Alice McConal on pärjännyt hyvin kokeissa. Beth on yleensä alistuvainen, eikä hän ole tottunut olemaan minkään ryhmätyön johtajana. Kuitenkin tarvittaessa Beth on myös rohkea, ja varsinkin jos hän näkee, että hänen ystäviään tai ketä tahansa kiusataan, Beth puuttuu asiaan. Jotkut voisivat saada saada Bethistä kuvan kantelupukki. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä vaikka Beth luottaa paljon muihin, ja kertoo heille jos näkee vääryyksiä, hän yrittää selvittää myös itse asioita mahdollisimman paljon.

Ulkonäkö

Beth on hoikka ja aika normaalin pituinen ikäisekseen. Pituutta häneltä löytyy n. 153 cm. Bethillä on hieman lainehtivat, muttei kuitenkaan kiharat, mustat hiukset. Bethin hiukset yltävät häntä n. lantion kohdalle, ja hän pitää niitä yleensä löysällä letillä, tai poninhännällä. Tytön silmät ovat orvokinsiniset, ja hänen ripsensä sekä kulmakarvansa ovat melkein yhtä tummat kuin hiukset. Bethin kengänkoko on suunnilleen 36-37. Beth tykkää pukeutua siististi, eli hänen päällään näkee harvoin likaisia vaatteita. Hän ei kuitenkaan käytä laatumerkkejä, joten yleensä hänen yllään näkee farkut, ja jonkun hänen äitinsä tekemistä neuleista. Tallille mentäessä päälle vaihtuvat tummat ratsastushousut, nahkasaappaat, sekä jonkinlainen ratsastukseen sopiva tuulitakki. Kesällä taas t-paita. Ratsastaessa Beth käyttää aina kypärää, ja hanskoja. 

Perhe

Bethillä on neljähenkinen perhe, johon kuuluvat hänen äitinsä ja isänsä, sekä hänen isosiskonsa. Bethin äiti Lisa, tekee työkseen vaatteita. Lähinnä kudottuja, mutta myös ommeltuja. Tämän takia Bethillä on äitinsä toimesta aina joka päivälle erilainen villapusero, ja vähän ylimääräisiäkin. Bethin isä Jack taas on töissä asianajajatoimistossa. Jack tekee pitkiä päiviä, jonka takia Beth viettää kotona enemmän aikaa äitinsä, sekä siskonsa kanssa. Alice, Bethin isosisko taas käy Tulipuron hevosopistoa, niin kuin pikkusiskonsakin. Välillä Alice on Bethin mielestä ärsyttävin ihminen koko maailmassa, mutta yleensä sisarukset tulevat ihan hyvin toimeen keskenään. Alicella oli oma hevonen ennen Tulipuroon tuloa, mutta hevonen jouduttiin myymään, koska koulun aikana Alicella ei riittänyt aikaa sille, eivätkä siskosten vanhemmat tiedä mitään muuta hevosista, kuin missä on peppu ja missä pää. Bethin isä saa aika paljon palkkaa, ja hänen äitinsäkin tienaa kohtuullisesti, joten McConalien perhe on kohtuullisen varakas. He asuvat kaksikerroksisessa omakotitalossa. Talon pihapiirissä on talli, kellari, sekä vanha lato.

Muuta

- Bethin lempiväri on sininen, ja muutkin luonnonläheiset värit ovat aina vetäneet häntä puoleensa. 
- Beth pelkää hieman hypätä vesihautoja, sillä hän on kerran tippunut sellaiseen, ja murtanut monta kylkiluuta, vaikka hänellä oli turvaliivi.
- Connemarat ovat aina olleet Bethin lempihevosrotu. Myös issikat sekä haflingerit ovat pitkään kuuluneet lemppareihin.
- Beth tykkää hypätä pieniä esteitä ilman satulaa, koska silloin tuntee hevosen liikkeet paremmin.

Matka-arkku

Oppikirjat ja opiskeluvälineet

Elle Moonty: Yrttitietoa aloittelijoille

Tavarat

Opiston ratsastustakki

Yrtit ja uutteet

Ei tavaroita.

Arvosanat

Oppiaine Läksyt Kokeet Keskiarvo
Hevosten historia      
Hevosten sairaudet      
Hoitomenetelmät      
Luonnollinen hevostaito      
Ratsastus      
Yrttitieto      
Kehonkieli      
Rakenne ja anatomia      
Liikunta      

ansiot

Ei ansioita.

Tarinakirja

 [ Kirjoita ]

Nimi: Beth McConal

13.03.2018 15:53
Hei, kävin ostoksilla Vaatekulmauksessa. Tarttui mukaan:

Ratsastushousut, yksiväriset 35,00 £
Ratsastuskypärä 50,00 £
Ratsastushanskat 6,50 £

Yhteensä 91,50 £, jos oikein laskin. ;)

Nimi: Beth McConal

23.01.2018 22:13
Kävelin Emyn rinnalla kohti talleja. Olisimme kyllä varmasti juosseet, jos märkä olisi sen sallinut. Satoi nimittäin kaatamalla.
"Vähän syvältä, että nyt on tammikuu, ja täällä sataa kaatamalla, vettä", Emy valitti.
Ynähdin jotain vastaukseksi ystävälleni. Olin edelleen surkealla tuulella edellisestä hevosten historian tunnista. Olin unohtanut palauttaa tutkielmani jostain entisaikojen Egyptiin hevosista, ja opettajamme oli raivostunut. Normaali opettajallamme riitti yleensä pinna tälläisissä tapauksissa, mutta hän oli tänään flunssassa, ja siksi meillä oli ollut sijainen. Sijaisemme, rouva Light, oli kyllä tällaisten läksyjen unohtelijoiden (kuten minun) painajainen. Hän raivostui jo siitä, kun jonkun esitelmässä oli kirjoitusvirhe, puhumattakaan jos koko jutun oli unohtanut.
Tunsin ensimmäisten pisaroiden alkavan tihkua yönsinisen Tulipuro-takkini kauluksesta sisään, kun saavuimme tallirakennuksen ovelle. Juuri sopivasti. Astuimme ovista sisään. Minä lähdin oikealle, kohti Kanelin karsinaa. Emy kaartui puolestaan vasemmalle, kohti hänen hoitoponinsa, Timjaminin karsinaa. Timjamin oli ihana valkea connemaratamma. Ihan minun tuuriani, että Emy saa hoitsukseen maailman täydellisemmän ponin ikinä (ja vielä lempirotuani), ja minä saan jonkun purevan, luimistelevan kaakin. No, ei kyllä ihan. Minulla Kanelilla on alkanut sujua hieman paremmin sitten ensitapaamisemme. Kun pääsin tutustumaan Kaneliin paremmin, en joudu enää (aina) ratsastustunnin jälkeen sairaalaan. Pääsen karsinasta ulos kolhuilla. (Ennätykseni on yksi mustelma, sekä ihan pieni hankautuma kädessä.)
Nappasin Kanelin vaaleanpunaisen harjalaatikon käteeni, ja avasin tamman karsinan oven. Nappasin vielä karsinan ovesta vaaleanpunaisen riimun, jonka sitten sujautin Kanelin päähän. Ihme kyllä tamma oli odottanut minua karsinan ovella. Ehkä meistä sittenkin saattaisi tulla jotain. Edellisessä aattessani olin kyllä väärässä, pahasti. Seuraavassa hetkessä Kaneli jo seisoi jalkojeni päällä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vedin jalkani äkkiä pois ponin alta, ja tunnustelin olivatko ne kunnossa. Kun varpaat tuntuivat olevan ehjät, aloitin harjauksen. Ensin kumisualla, sitten pölyharjalla, sitten harjataan pehmeällä harjalla ja lopuksi vielä harjataan pää, sekä puhdistetaan kaviot.
Kun kaikki tämä oli vihdoin tehty, vein harjat takaisin harjalaatikkohyllyyn. Sieppasi samalla matkalla satulahuoneesta Kanelin vanhat suitset. Minun on jo pitkään pitänyt hankkia sille uudet, mutta rahani olivat huvenneet siihen, kun olin ostanut Emylle joululahjaksi ratsastussaappaat.
Olimme ajatelleet (saa nähdä jääkö se vain ajatukseksi) mennä ratsastamaan ilman satulaa maastoon. Tullessani takaisin satulahuoneesta, pysähdyin Timpan (sillä nimellä Emy hoitsuaan kutsui, ihan totta) karsinan kohdalle.
"Entä jos menisimmekin ratsastamaan ilman satulaa maaston sijaan maneesiin?" kysyin Emyltä.
Emyn suusta kuului jotain epämääräistä mölinää, sillä hän piti kaviokoukkua sillä aikaa suussaan, kun harjasi Timpan päätä. Näin kuitenkin, että ystäväni nyökkäsi. Hymyilin hänelle, ja suunnistin kohti Kanelin karsinaa. Pujahdin sisälle karsinaan, ja aloitin taas kerran taistelun kuolaimista. Beth vs. Kaneli. Viime kerralla Kaneli voitti. Tällä kertaa voiton vein minä. (Kumma kyllä.) Tarkistin vielä, että Kaneli oli varmasti kunnossa, ja lähdin sitten taluttamaan Kanelia maneesin kohti. Emy ja Timjamin kävelivät perässämme. Olisin melkein voinut vannoa, että meidän ja tallin välissä oli suuri uima-allas. Ja sen läpi meidän piti nyt kahlata.
"Emme sentään hukkuneet", Emy totesi iloisesti maneesissa.
Katsoin Emyä et-kyllä-olisi-voinut-sanoa-yhtään-mitään-joka-pitää-vähemmän-paikkaansa-il meellä. Emy virnisti takaisin, ja heilautti itsensä Timpan selkään. Kumoa minullakin olisi ollut noin helppoa. Mutta ei ollut. Emy oli jo miltei kävellyt alkukäynnit, kun vasta pääsin Kanelin selkään. Se ei nimittäin ollut helppoa, sillä Kaneli säikkyä hirveästi sateen ropinaa. Vielä sen lisäksi sen selkä oli liukas, ja siihen oli erittäin vaikea päästä.
Kun olimme verrytelleet hevoset, aloimme tekemään istuntaharjoituksia, esim. naistenistuntaa ravissa, sekä kavaletteja laukassa.
"Tämähän menee tosi hyvin", huikkasin Emylle Kanelin selästä.
Sitä ei olisi ehkä kuitenkaan pitänyt sanoa, sillä juuri kun keskittymiseni herpaantui, Kaneli päätti lähteä kiitolaukkaa kohti maneesin keskustaa. Arvatkaa vain kolme kertaa, että pysyinkö selässä? No en! Asiaa ei todellakaan auttanut se, että Kaneli alkoi arvaamatta esitellä taitojaan rodeossa. Siinä sitä sitten mentiin. Kaneli kiitopukkilaukkaa, ja minä parhaani mukaan kyydissä roikkuen.
Lopulta Kaneli varmaan kyllästyi siihen, että roikuin sen kyydissä kuin joku säkillinen perunoita, ja kaarsi mutkitta maneesin keskelle, ja teki sellaisen pukin, että ihme ettei koko poni kaatunut. Mutta minä sen sijaan kaaduin. Tai oikeastaan tipuin. Ilmeisesti aika huvittavasti. Ainakin Emyn hillittömästä naurusta päätellen. Ystäväni nauroi niin kovaa, että hyvä ettei luisunut alas Timjaminin kaulalta.
*Kunpa Timjamin voisi edes vähän laskea päätään, niin Emykin tippuisi alas* ajattelin mustasukkaisesti.
Mutta eipä Timjamin tietenkään laskenut päätään alas.
*Automaattiponi* totesin kyllästyneenä päässäni.
Kun en enää tippumiseni jälkeen päässyt takaisin Kanelin selkään, totesimme Emyn kanssa, että voisimme lopettaa tältä päivältä tähän. Emykin hyppäsi alas selästä, ja lähdimme taluttamaan poneja talliin.
Nyt sade oli jo sentään hieman laantunut, ja tuntui, että kävelisimme suihkussa uima-altaan sijaan. Mutta taivas oli edelleen tummien pilvien peittämä, ja sää oli muutenkin harmaa ja ankea. Maassa oli liejua, ja syviä vesilammikoita. En ollut nähnyt moneen päivään muita metsän eläimiä, kuin jonkun vaivaisen sammakon mutalammikossa.
Kun sade oli pessyt meidät tarpeeksi huolellisesti, saavuimme talliin. Kello oli jo paljon, joten en jaksanut jäädä hoitelemaan Kanelia sen kummemmin. Otin siltä varusteet pois, kuivasin hikiviilalla, ja levitin loimen sen päälle. Sitten puhdistin suitset. Kun olin valmis, Emy odottikin minua jo tallin ovien edessä.
"Katso mitä löysin satulahuoneesta", Emy hehkutti pyörittäessään kädessään pinkkiä prinsessa-sateenvarjoa.
"Kenelläköhän on noin huono maku sateenvarjojen suhteen?" kysyin, ja arvion kriittisesti sateenvarjoa.
Emy kohautti harteitaan.
"Eihän se nyt kummoinen ole, mutta suojaa suurimmalta kastumiselta", hän totesi käytännöllisen tapaansa.
Nyökkäsin, ja astuimme ulos sateenvarjon alla. Emy oli oikeassa. Vaikka sateenvarjo ei ollut näyttänyt kummoiselta, se suojasi sateelta yllättävän hyvin.
Aulassa Emy asetti sateenvarjon koriin, jossa luki suurin kirjaimin LÖYTÖTAVARAT. Sitten kävelimme reippaasti yhdessä Sagan oleskeluhuoneeseen, ja sen kautta makuusaliin.
Vaihdoin päivävaatteeni nopeasti yöpukuun, jonka toin kotoa, ja jossa komeili edessä suuri Nalle Puhin kuva. (Olihan se vähän lapsellinen, mutta niin pehmeä.) Painoin pääni tyynyyn, ja sanoin pikaiset hyvät yöt Emylle. Nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä.

Vastaus:

Tyylippiseen tapaasi tämäkin tarina oli melkoinen tapahtumasykkyrä, josta ei huumoria puuttunut. Kirjoitat hyvin luontevasti vauhdikkaalla tyylillä, eivätkä sutkautukset näytä tuottavan vaikeuksia. Varsinkin sulkeissa olevat huomiot olivat hauskoja lisiä, jotka humoristisella tyylillään antoivat lisäpotkua tarinalle. Eihän niiden runsas käyttö mitenkään perinteistä ole tällaisissa kaunokirjallisissa teksteissä, mutta ei toisaalta kiellettyäkään. Ja ne ainakin palvelevat hyvin tarkoitustaan.

Sinä ja Kaneli aiheutatte kyllä melkoista komiikkaa. Tai pikemminkin tragikomiikkaa. Kontrasti Timjaminin ja Kanelin välillä oli melkoinen, mikä lisäsi huvittavaa kulmaa entisestään. Paras laini tarinassa olikin mielestäni seuraava: ”Timjamin oli ihana valkea connemaratamma. Ihan minun tuuriani, että Emy saa hoitsukseen maailman täydellisemmän ponin ikinä (ja vielä lempirotuani), ja minä saan jonkun purevan, luimistelevan kaakin.”

Toisaalta ei tämäkään hassumpi ollut: ”*Kunpa Timjamin voisi edes vähän laskea päätään, niin Emykin tippuisi alas* ajattelin mustasukkaisesti.
Mutta eipä Timjamin tietenkään laskenut päätään alas.”

Annan sinulle tästä tarinasta £46 sekä kaksi tupapistettä.

- Bretrix, 11.3.

Nimi: Beth McConal

26.10.2017 17:08
Rakkautta ilmassa

Haukottelin, ja raotin varovasti silmiäni, kuin peläten, että näkisin lohikäärmeen, joka kertoisi minulle, että minut syötäisiin seuraavalla lounaalla. Lopulta kuitenkin voitin tämän hirmuisen pelkoni, ja avasin silmäni kokonaan. Minulla ei ollut hajuakaan missä olin. Makasin sängyssä, liian vaaleanpunainen yöpuku päälläni. Tajusin vasta hetkeä myöhemmin, että jonkun oli täytynyt pukea minut siihen ...
Suunnilleen samassa sekunnissa huoneen, joka muistutti ikäänkuin salia, jonka reunoilla oli sänkyjä, ovi avautui, ja sisään astui nainen, joka näytti siltä, että hän oli juuri tullut ulos pesukoneesta. Ei muuten, mutta hänen musta mekkonsa oli ihan rypyssä, ja hänen hiuksensa näyttivät lähinnä ukkosenjohdattimilta. Ne nimittäin sojottivat joka suuntaan. Nainen käveli kiireisin askelin luokseni.
"Mikä olosi on?" hän kysyi.
"Sattuuko käteesi enää?"
En ollut edes tajunnut, että minulla voisi olla jonkinlaisia haavoja. Nostin varovasti oikein käteni hihaa. Käteni ei ollut ihan entinen. Siinä oli nimittäin suuri, n. nyrkin kokoinen mustelma, jonka keskellä näkyi hampaanjäljet. Käänsin inhoten katseeni poispäin, ja laskin hihan alas.
"Eipä oikeastaan", vastasin epävarmana naiselle.
Sitten nainen kaivoi taskusta jotain.
"Ota tätä", hän sanoi, ojentaessaan minulle suklaalevyä.
"Se auttaa."
Kurkotin vasemman käteni varovaisesti kohti sulkaalevyä, ja taitoon siitä palan.
"Kiitos", mumisin, suu täynnä suklaata.
Kun olin syönyt suklaan loppuun, kysyin naiselta hieman rohkeammin:
"Anteeksi kun utelen, mutta kuka sinä olet?"
Nainen alkoi voivotella suureen äänen:
"Oi voi, olenko käynyt niin huonomuistiseksi, että unohdan esitellä itseni?"
Sitten hän jatkoi:
"Olet neiti Pommy. Tai ehkä pikemminkin rouva Pommy. Yksi Tulipuron sairaalasiiven hoitajista."
"Minä olen ...", aloitin, mutta neiti Pommy ehti ensin.
"Beth McConal. Eikö niin?" hän sanoi.
Nyökkäsin vastaukseksi.
Sitten neiti Pommy pyysi minua nostamaan oikean hihani ylös.
Hetkisen kuluttua haava oli neiti Pommyn mukaan hoidettu sellaiseen kuntoon, että pystyn opiskelemaan melko normaalisti.
"Kiitos", takeltelin.
"Eipä mitään", neiti Pommy vastasi ystävällisesti.
"Ruokailu meni sillä aikaa kun olit tajuttomana, mutta jos haluat vielä ruokaa, tupasi valvojaoppilas Gonvor Huurre, varmasti ohjaa sinut mielellään syömään."
Nyökkäsin.
"Tuota, jos kerran voin lähteä takaisin tupani oleskeluhuoneeseen, niin voisinko vaihtaa vaatteet?" kysyin hieman kiusaantuneesti.
"Tietenkin", neiti Pommy sanoi.
"Vaatteesi ovat siinä yöpöydällä."
Sitten hän katosi verhon taakse, jonka oli juuri sulkenut. Vaihdoin pikaisesti vaatteet, ja astelin ulos sairaalasiivestä. Onnekseni saavuin sellaisen portaikon yläpäähän, jonka tunnistin, vaikka en ollutkaan oikeastaan koulua kierrellyt. Etenin puolijuoksua pujotellen ihmisien ohitse.
Lopulta saavuin Sagan tuvan siniselle ovelle.
"Kärähtänyt kaviokoukku", sanoin ovelle.
Ovi aukeni hitaasti. Luikahdin sisään, heti kun ovi oli auennut tarpeeksi. Kummastuksekseni oleskeluhuoneessa ei ollut ketään. Hetken mietittyäni, tajusin, että kaikki muut olivat taatusti tutustumassa koulun paikkoihin. Huokaisin, ja poistuin oleskeluhuoneesta. Kävelin käytävää rauhallisesti eteenpäin. Tulin hetken päästä kohtaan, jossa toiset kierreportaat johtivat ylöspäin, ja toiset alaspäin. Tiesin, että Sagan tuvan oleskeluhuone oli melkein ylimmässä kerroksessa, mutta valitsin silti ylemmäs johtavat portaat. Talsin portaita ylös, ja lähdin etenemään seuraavaa käytävää eteenpäin. Tämän käytävän varrella näytti olevan lähinnä luokkahuoneita. Kun olin mielestäni tutkinut koko kerroksen, ja olin juuri kävelemässä portaille päin, selkääni törmäsi joku. Kaaduin maahan, juuri sopivasti kipeän käteni päälle. Keuhkoistani tyhjeni ilma.
Joku nosti minut varovaisesti ylös. Pitelin kättäni, jotta siihen ei olisi sattunut niin paljoa. Kun kipu kädessäni vihdoin laantui, uskalsin katsoa päin juossutta poikaa. Hänellä oli vaaleat hiukset, ja siniset silmät. Hän katsoi huolestuneena minuun.
"Sattuiko sinuun?" hän kysyi.
Kun pudistin päätäni, hän katsoi kysyvästi kättäni. Hihani oli noussut ylös, ja suuri mustelma näkyi. Vedin hihani äkkiä alas.
"Äh, ei se tullut tästä kaatumisesta", sanoin nopeasti.
Poika nyökkäsi ymmärtäväisesti. Sitten hän nosti koululaukkunsa maasta, ja lähti kävelemään kohti portaita. Juuri ennen kun hän astui portaisiin, hän vielä kääntyi, ja sanoi:
"Olen muuten Daniel. Garnetin tuvasta."
"Minä, tuota olen Beth. Sagan tuvasta", sain sanottua.
Sen jälkeen Daniel hymyili, räjäytti kerran silmiään, ja katosi portaikkoon. Koska olin tutkinut, jo koko kerroksen, päätin lähteä hänen peräänsä. Astelin portaita pitkin alas. Suuntasin askeleeni kohti Sagan oleskeluhuonetta.
Onnekseni muut ensiluokkalaiset olivat jo palanneet oleskeluhuoneeseen. Heti kun astuin sisään, Emy juoksi minua vastaan.
"Miten sinulle kävi? Eihän käteesi enää satu?" hän kyseli huolestuneena.
Myös muita ensiluokkalaisia kerääntyi ympärilleni.
"Ei käteeni enää satu", sanoin.
"Voin jo paljon paremmin."

Illalla, kun olimme syöneet iltapalan, jatkoimme matkaa makuusaleja kohti. Oleskeluhuoneesta lähti kierreportaat kahteen eri makuusaliin. Toisessa, eli pienemmässä makuusalissa nukkui tupamme ainoa poika, Joshua Brill, ja toisessa, eli isommassa, kaikki tytöt. Kassinen oli jo kannettu makuusaleihin, joten tallimme itse perässä. Kun kierreportaat viimein loppuivat, pääsimme vihdoin makuusaliin. Makuusali oli iso, avara, kotoisa huone. Sängyt oli sijoitettu keskellä olevan jalustan ympärille. Jalustan päällä oli pieni todella tummansininen hevospatsas. Sisustuksessa oli häivähdys valkoista, mutta pääasiassa se oli yönsinistä. Luonnollisesti. Ennen kuin huomasinkaan, Mey oli jo mennyt varaamaan huoneen ainiin parisängyn. Hän viittasi minua tulemaan viereensä.
"Onko tämä sänky hyvä?" hän kysyi.
"Tietenkin", vastasin iloisesti.
Tavaramme oli kannettu suuriin kekoihin keskelle oleskeluhuonetta. Nappasin sieltä omat kassini, ja raahasin ne minun ja Emyn sängyn luokse. Emy oli saanut jo haettua kassinsa, ja purki niiden sisältöä innokkaasti, jokaiselle valmiiksi laitettuun pieneen vaatekaappiin. Aloin myös itse lappaamaan tavaroitani kaapin syövereihin.
Kun olimme saaneet yöpuvun vaihdetuiksi päällemme, ja pesseet hampaamme, kaikkien isän antamien hygieniaohjeiden mukaan, saimme vihdoin käpertyä sänkyyn, melko uuvuttavan päivän jälkeen.
"Tiedätkö mitä minulle kävi tänään kun olin tulossa sairaalasiivestä?" kysyin Emyltä.
"En", Emy vastasi jännittyneenä.
"Mitä?"
Selostin Emylle jokaisen kohdan, minun ja Danielin törmäämisestä.
"Huoh", Emy huokaisi romanttisesti.
"Rakkautta ensi silmäyksellä."
"Älä viitsi", estelin, mutta kuulin itsekin hieman kiusaantuneisuutta äänessäni.
"Ihan miten haluat", Emy sanoi kiusoittelevasti.
"Kuulitko jo minkä hoitoponin sait?"
Pudistin päätäni. Rukoilin mielessäni, ettän vain saisi sitä ponia joka puri minua käteen.
"Sait", Emy sanoi jännitystä äänessään.
"Kanelin."
Hymy levisi kasvoilleni. Tietenkin joku ihana poni.
"Siis se poni, joka puri sinua käteen", Emy selvensi.
Hymyni vaihtui tyrmistykseksi. Ei tässä nyt näin pitänyt käydä.

//Ehkä vähän tönkkö XD

Vastaus:

Tarinan alku oli oudoin vähään aikaan :D Ehkä sekavuutesi johtui loukkaantumisestasi tai ehkä olet ylipäätänsä vain hieman erikoinen tapaus. Ainakin opiskeluvuotesi Tulipurossa alkoivat vauhdikkaasti, kun jo ensimmäisenä päivänä makaat sairaalasiivessä tajuttomana. Minulla on sellainen kutina, etteivät kommellukset tähän pääty.

Käytät vuorosanoja hyvin ja osaat viedä niillä tarinaa eteenpäin. Esittelet myös hienosti uusia hahmoja vuorosanojen kautta. On oikein ilo huomata, että repliikit ovat sinulla hallussa. Sanoit loppukaneetissa, että tarina oli mielestäsi tönkkö. Minusta se olisi toki voinut sisällöltään ja tapahtumiltaan olla hieman sulavampi, mutta juuri noiden vuorosanojen ansiosta tarina tuntui kuitenkin yhtenäiseltä ja etenevältä.

Tarinan mielenkiintoisin kohtaaminen oli törmäämisesi Danieliin. Saatoin jo otsikosta päätellä, että tapaat tarinan aikana jonkun säväyttävän persoonan. Minusta oli hyvä jättää Daniel tässä vaiheessa hieman salaperäiseksi. Pelkkä nimi riittää alkuun, ja siitä voi helposti lähteä kehittelemään juonta eteenpäin ihan rauhassa.

Annan sinulle tästä tarinasta £40 sekä kaksi tupapistettä.

- Bretrix, 14.11.

Nimi: Beth McConal

25.10.2017 18:53
Tulipuro, täältä tullaan!

Heräsin siihen, kun joku yritti ilmeisestikin ravistella minua hereille. Koska tiesin, että ravistelivat oli Alice, ihan vain hänen kiusakseen päätin nukkua vielä hetken. Kun Alice oli vielä hetken yrittänyt herättää minut, (jossa oli kylläkin jo onnistunut, minusta tuntui vain, ettei hän tiennyt sitä) hän huusi:
"Isäää!!! Emme ehdi koskaan Tulipuroon ...."
Tämän sanan kohdalla pomppasin sängystä ylös.
"Huomenta pikkuneiti", Alice sanoi myrkyllisesti kirskutellen hampaitaan.
Jonain toisen päivänä olisin voinut vastata samalla mitalla, mutta tänään en jaksanut kiukutella. Oli nimittäin elämäni toisiksi paras päivä. (Paras oli se kun sain Hurrin vuokraponikseni.) Tänään nimittäin pääsisin aloittamaan Tulipuron hevosopiston. Alice on opistossa jo neljännellä, ja olen aina kuunnellut hartaasti hänen tarinoitaan kilpailuista, maastolenkeistä, juhlista ja ennen kaikkea hevosista. Ja nyt oli vihdoin minun vuoroni päästä mukaan tuohon riemuun.
Mietiskelyni aikaan Alice oli jo ehtinyt häipyä.
"Varmaankin mennyt etsimään sitä ripsiväriä, jonka kadotti eilen", meitin pyöritellen silmiäni.
"Kyllähän ekana koulupäivänä pitää näyttää hyvältä", matkin mielessäni Alicen hunajaisia ääntä.
Vasta nyt muistin, mitä reilu kaksi viikkoa sitten oli tapahtunut. Olin nimittäin saanut kutsun Tulipuron hevosopistoon. Tekstissä oli kerrottu kaikkea nippelitietoa loma-ajoista varmaan jokaiseen oppiaineeseen. Kirjeessä oli myös kerrottu, että minut oli arvottu Sagan tupaan. Alice oli ollut alussa innoissaan, ja pomppinut ympäri taloa kanssani, mutta muuttunut sitten hieman nyrpeämmäksi.
"Kyllähän Sagakin on ihan hyvä tupa, mutta Miracle peittoaisi sen milloin vain", hän oli tokaissut.
"Ihan miten vaan", tuhahdin.
Sitten muistin, että pitäisi vaihtaa vaatteet.
Nyt aloin tositoimiin aamupuuhissa, sillä en todellakaan halunnut myöhästyä ensimmäisestä koulupäivästä. Mutta siitä minun ei tarvinnut huolehtia. Alice varmaan vaikka kantaisi minut Tulipuroon, jos minulla menisi liian kauan pakkautua autoon. Riisuin nopeasti yöpukuni, ja heitin sen pyykkikoriin. En nimittäin tulisi käyttämään sitä ennen syyslomaa. Vedin jalkaani tummansiniset farkut, ja paikaksi valitsin yhden äitini ompelemista paidoista, johon hän oli teettänyt Hurrin kuvan. Ainakaan minulle ei tulisi ihan orpo olo uudessa koulussa. Paidan päälle puin vielä Benettonin tummansinisen hupparin. Ainakin minulla olisi jotain Sagan väristä, sillä en aikonut liata kirjeessä saamaani ratsastustakkiani autossamme. Sitten juoksin alakertaan. Äiti oli ilmeisesti vielä nukkumassa, sillä keittiön pöydällä oli lappu:
"Tein teille eväitä automatkalle. Ne löytyvät jääkaapista. Pusi, pusi Äiti"
Pusi, pusi? Me olemme jo isoja tyttöjä. Ja isä on iso poika.
Hetken kuluttua Alice juoksi portaita alas alakertaan, ja piakkoin isäkin tuli perässä.
"Hyvä, täällä ollaankin jo hereillä!" isä huudahti pirteästi.
Isäni oli juuri niitä henkilöitä, jotka lähtevät aamu kuudelta juoksemaan 20 km lenkkiä. Onneksi hän ei ollut (ainakaan vielä) pakottanut minut mukaan. Tosin pari kertaa oli ollut mukana lenkillä Hurrilla. Mutta sitä nyt ei voisi ehkä sanoa juoksulenkiksi.
Sillä aikaa, kun minä ja Alice pakkasimme kamojamme autoon, isä lappasi eväät kylmälaukkuun, ja tuli sitten auttamaan meitä.
"Ei kai enää ole laukkuja?" isä kysyi järin kyllästyneen oloisena.
"Kyllä näitä vielä on täällä yksi", Alice huikkasi eteisestä.
Isä meni siis vielä kerran hakemaan sen yhden laukun, enne kuin pääsimme lähtemään matkaan. Alice oli näköjään jo nyt vaihtanut Miraclen ratsastustakkinsa yllensä. Kun katsoin häntä kysyvästi, hän vain tokaisi:
"Meillä on ratsastusta ekana, ja menemme heti kun olemme vieneet tavaramme talleille."
Kun katsoin häntä kateellisena, hän lisäsi hymyillen:
"Tekin vietti vain tavaranne, kokoonnutte pihalle, ja tulette sitten talleille."
Hymyilin takaisin. Sitten kapusimme autoon, ja matka alkoi.

Hieman yli kolmen tunnin matkan jälkeen saavuimme Tulipuroon. Valtavan suuri rakennus kohosi edessäni.
"Vau", henkäisin.
"Noin minäkin ajattelin ensimmäisellä kerralla", Alice totesi.
"Ja ajattelen kyllä vieläkin."
Olin niin innoissani, että en oikein pystynyt keskittymään mihinkään, mitä isä selitti meille hyvästä käyttäytymisestä ja ruokailutavoista. Sekä tietenkin siitä, että ei saa loukata itseään hevosten kanssa, pälä, pälä .... Sitten viimeinkin isä lopetti, ja antoi meille halit, ja sanoi:
"Muistakaa sitten kirjoitella. Nähdään syyslomalla!"
Sitten isä nousi autoon, käänsi autoon ja lähti ajamaan. Siinä me sitten seisoimme hetken tuijotellen automme perään, kaikkien niiden kasseineen kanssa. Sitten Alice tokaisi:
"Lähdetäänpä nyt sitten sisälle."
Lähdimme raahaamaan kassejamme pääovia kohti. Minulla oli matkalaukku, sekä treenikassini siltä ajalta, kun vielä harrastin voimistelua. Sen lisäksi minulla oli vielä oma pieni kånkenini. Siellä kannoin vain arvotavaroitani, sekä muistiinpanolehtiötä, sekä kyniä. Ilmeisesti joku otti mukaan vieläkin enemmän tavaraa, sillä huomasin, että yhdellä pojalla oli kolme matkalaukkua, ja varmaan 10 L kassi, joka näytti siltä, että sitä olisi joskus käytetty jalkapallotreeneissä. En kuitenkaan välittänyt paljoakaan muista oppilaista, vaikka jotkut tungeksivatkin ohitseni tönien.
Alice onnekseni suostui saattamaan minut Sagan tuvan oleskeluhuoneen, ja makuusalien ovelle. Sitten hän jätti minut yönsinisen puuoven eteen. Koitin työntää ovea, mutta se ei liikahtanutkaan. Ovessa ei myöskään ollut kahvaa, eikä yllätys, yllätys ovikelloa.
"Öö, tuota Alice!" yritin huutaa siskolleni, mutta hän oli jo kadonnut kulman taakse, hiukset liehahtaen.
"Voi hyvää päivää", sätin itseäni.
Tietenkin minun olisi pitänyt tajuta, että ovissa täytyy olla joku salasana.
"Voihan kärähtänyt kaviokoukku!"
En kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, kun ovi aukeni vaimeasti narahtaen.
"Kärähtänyt kaviokoukku?" mietin ihmeissäni.
"Minä vain vitsailin."
Astuin Sagan oleskeluhuoneeseen. Se oli kodikas. Valaistu sinertävillä valoilla, ja muutenkin kaikki oli vaalean - tai tummansinistä. Takassa paloi lämmin tuli. Takan edessä oli kaksi yönsinistä, pehmeää nojatuolia, sekä yksi kahdelle hengelle tarkoitettu minisohva. Oleskeluhuoneen yhdessä nurkassa oli suuri kassikasa. Oletin, että kassit voisi varmaan jättää kasan päälimmäiseksi. Reppuni tungin treenikassiini, sillä en halunnut, että kuka tahansa voisi ottaa sen. Katselin hieman epävarmana ympärilleni. Samassa huomasin vaaleahiuksisen tytön katselevan minua eräästä nojatuolista. Tyttö nousi ylös.
"Hei", hän sanoi.
Yritin sanoa jotain, mutta suuni oli jumittautunut kiinni.
Kun en vastannut, tyttö sanoi hilpeästi:
"Taidat olla ensimmäisellä luokalla. Niin minäkin. Mutta olen ollut täällä kerran ennenkin, kun ylin viime vuonna tuomaan siskoani."
"Hei," vastasin ujosti.
"Olen Beth, entä sinä?"
"Olen Emy", tyttö vastasi.
Sitten hän katsoi kelloaan.
"Mutta nyt meidän pitää mennä", Emy huudahti.
"Meidän piti kokoontua tasalta pihalla, ja kello on minuuttia vaille!"
"No mennään sitten", tokaisin.
Kiirehdin Emyn edellä ulos Sagan oleskeluhuoneesta. Käytävällä Emy ohitti minut juosten.
"Saako käytävillä juosta?" kysyin hengästyneenä.
"Ei tietenkään", Emy sanoi.
Sitten hän porhalsi täyteen vauhtiin. En jaksanut välittää siitä, että käytävillä ei saanut juosta. Kun juoksin täysiä kohti pääovia, en huomannut eteeni ilmestynyttä tyttöä, ja törmäsin tähän. Tytöllä oli sylissään kaikenlaista tavaraa kirjoista mustepulloihin. Nyt ne kaikki lensivät maahan. Kuulin kuinka mustepullo hajosi, ja mustetta roiskahti pari pisaraa kengilleni.
"Olen pahoillani", huusin tytölle, ja jatkoin matkaa vauhdikkaasti saadakseni Emyn kiinni.
Takaani ei kuulunut vastausta.

Onneksi olimme yhdessä hujauksessa pihalla. Varmaan ainakin melkein kaikki muut ensiluokkalaiset olivat kokoontuneet pihalle. Pihalla oli neljä ryhmää: jokaiselle tuvalle oma. Etsin silmiini yönsinisen pojan, joka huuteli muille:
"Kaikki jotka ovat Sagan tuvassa, tulkaa tännepäin!"
Kiiruhdimme Emyn kanssa poikaa kohti. Asetuimme Sagan tuvan ensiluokkalaisten jonon jatkoksi. Jono ei kylläkään ollut kovin pitkä, sillä siinä oli alle kymmen oppilasta. Koska olimme varmaan viimeiset, jonot alkoivat liikkua melkein heti meidän tulomme jälkeen.
"Odotan niin kovasti minkä hevosen saan hoitsukseni!" Emy intoili matkalla talleille päin.
"Niin minäkin", sanoin.
Yhtäkkiä kaikki ujouteni oli kaikonnut taivaan tuuliin.
"Entä jos saan jonkun hirveän hevosen, joka potkii ja puree koko ajan", jatkoin.
"Onneksi Bretrix ei anna kenellekään hoitsuksi sellaista hevosta tai ponia, jolle ei pärjää", Emy totesi.
"Niin", tuumasin.
Tallilla Fudgen jono meni ensimmäisenä sisälle, mutta heidän jälkeen pääsi Sagan jono. Meille alettiin esitellä hevosia, joilla ei ollut vielä hoitajaa.
"Tässä on Willing Heart", Sagan jonon kärjessä kulkeva poika selosti.
Kun kurkistin omalla vuorollani Heartin karsinaan, näin valkean arabianhevosen, joka tuli innokkaasti tervehtimään meitä.
"Ihana", Emy lepertelyä tammalle.
Sitten jatkoimme matkaamme karsinoiden välissä. Kun tulimme seuraavalle karsinalle, jossa asui ilman hoitajaa oleva hevonen, poika, joka edelleen johti Sagan jonoa, kertoi ehkä hieman tylsistyneesti:
"Tässä on Cinnamonsugar."
Kurkistin karsinan oven yli. Näin pienen ruskean ponin, joka katseli oppilaita arvioivasti. Kurkotin kädelläni karsinan oven yli. Samassa poni alkoi lähestyä minua varovasti. Sen jälkeen silmissäni pimeni, enkä muistanut enää mitään.
(Jatkan mahdollisimman pian)


//En ollut varma pitikö ajatukset merkitä hiutaleilla vai lainausmerkeillä ;) Ja lopusta tuli vähän tönkkö, mut joo :)

Vastaus:

Noniin, katsotaanpa miten sinun polkusi Tulipurossa lähtee käyntiin!

Ensimmäiseksi tarinaksi tämä oli hyvän mittainen. Pohjustit Tulipuroon saapumisen hyvin aloittamalla tarinan kotoasi. Sain heti alkuun käsitystä kodista, josta tulet, mikä edesauttaa hahmosi ymmärtämistä ja tulkintaa. Erityisesti minua kiinnostaa siskosi Alice. Hän vaikuttaa mukavalta ja juuri sellaiselta isosiskomaiselta ihmiseltä, joka kannustaa pikkusiskoaan mutta muistuttaa kuitenkin aika ajoin, että hän on elämässä kokeneempi ja tietää asiat siskoaan paremmin. Kivaa, että sinulla on sisko opistossa. Mielestäni oli hyvä ratkaisu sijoittaa sisarukset eri tupiin.

Yleisesti katsoen tekstisi oli selkeää ja siistiä. Bongasin jonkun verran huolimattomuusvirheitä, jotka saat seuraavalla kerralla helposti kitkettyä pois lukaisemalla tarinan vielä kertaalleen läpi ennen julkaisemista. Teksti kulki mukavaa tahtia eteenpäin, ja tarinassa ehti tapahtua juuri sopivasti. Erityisesti pidin kohdista, joissa uppouduit hetkeksi ajatuksiisi.

Listaan tähän kohtia, jotka olivat mielestäni tarinan helmiä:

1) Oli nimittäin elämäni toisiksi paras päivä. (Paras oli se kun sain Hurrin vuokraponikseni.)
2) Pusi, pusi? Me olemme jo isoja tyttöjä. Ja isä on iso poika.
3) Isäni oli juuri niitä henkilöitä, jotka lähtevät aamukuudelta juoksemaan 20 km lenkkiä.

Mainitsit tarinan lopussa, että mietit miten vuorosanat tulee merkitä. Saat tehdä ne kummalla tavalla vain! Nuo ””-merkit toimivat hyvin ja osasit käyttää niitä oikeaoppisesti, hyvä!

Ja loppuun vielä nopea kommentti lyhenteiden käytöstä. Tällaisessa kaunokirjallisessa tarinassa lyhenteet kannattaa kirjoittaa auki, eli esimerkiksi ”20 km” à ”20 kilometriä” ja ”10 L” à ”10 litraa”.

Annan sinulle £47 sekä kaksi tupapistettä.

- Bretrix, 14.11.

Nimi: Beth McConal

02.09.2017 13:09
Käväisin ostoksilla Ikiajossa. :)

*Liekkilehti*

Elle Moonty: Yrttitietoa aloittelijoille

Hinta: £14,50

Vastaus:

Lisään!

- Bretrix, 30.9.

Nimi: Bretrix, rehtori

02.09.2017 11:57
Tervetuloa ensimmäiselle vuosiluokalle, neiti McConal! Laitan tähän alle listan tavaroista, jotka sinun tulee omistaa ennen toiselle vuosiluokalle siirtymistäsi. Tavaroita voit ostaa Ikiajosta tarinoista saamillasi rahoilla. Muistathan aina ilmoittaa jutteluareenalla kirjoitettuasi tarinan tai asioituasi Ikiajossa, kiitos! Jos tulee jotakin kysyttävää, laita postiin viestiä.

Tavaralista - ensimmäinen vuosiluokka

Harry Ryan: Hevosten historia I
Kaley Stone: Hevosten sairaudet
Lacey Lambert: Hoitomenetelmien käsikirja
Mary Kiber: Luonnollinen hevosmiestaito
Elle Moonty: Yrttitietoa aloittelijoille
Jacob Smith: Hevosen kehonkieli

Kynä
Paperia/vihkoja

Kumisuka
Pehmeä luonnonharja
Kaviokoukku

Ratsastushousut
Ratsastushanskat
R atsastuskypärä

Antoisaa lukuvuotta!

- Bretrix, 2.9.

 

virtuaalitalli virtuaalihevonen

©2019 Tulipuro ♡ hevosopisto - suntuubi.com