Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
HUOMIO oppilaat! Kirjoitusrajoite voimassa 17.1.-3.5.2015. Jokainen oppilas saa kirjoittaa korkeintaan yhden tarinan viikossa! Kiitoksia.

Christian Holmberg

Maplehill's Mitzi

Nimi: Christian Holmberg
Syntympäivä: 29. syyskuuta

Luokka: 7.
Valinnaisaineet: Rotutieto, ranska, saksa
PRO-aineet: ratsastus, hevosten sairaudet, luonnollinen hevosmiestaito, rotutieto, ranska ja saksa

Poolopaikka: hyökkääjä-puolustaja hevosella Polo Queen
Kerhot: koulutus-, ruoka- ja näytelmäkerho
Fudgen tuvan valvojaoppilas

Tili: £7568,8
Tarinat: 7/10
Ansaitut tupapisteet: 316

Ratsastuskokemus

Christian sai ensikosketuksen hevostenmaailmaan jo aivan pienenä, sillä isovanhemmat omistivat suuren ponisiittolan Ruotsissa. Pienen pojan arki koostui paitsi ratsastuksesta myös hevostenhoidosta, sillä vanhempien mielestä tallielämä oli paljon järkevämpää puuhaa nuorelle miehen alulle, kuin kaupungilla notkuminen ja kaverien kanssa pallon peluu. Toisinaan muiden vapaa eläminen ottivat aivoon, mutta kokee poika kasvatusmetodista olleen jotain hyötyäkin. Poika nimittäin aloitti jo viisivuotiaana kilpailu-uransa pienen Amanda-shetlanninponin selässä eikä kulunut aikaakaan kun piti jo ostaa isompi kisaratsu suurempiin luokkiin. Jo pienenä suurimmat ihanteet olivat este- ja kenttäratsastajia, joten eipä ole ihme, että estepainotus tuli suvun muiden ratsastajien tavoin pian tärkeäksi kisaamisessa ja valmentautumisessa.

Kesätöissä Christian kiersi maailmaa jo nuoresta iästä alkaen isänsä kanssa, joka oli Ruotsin kuulusaan valmentajistoon kuuluva Christofer Holmberg. Isän valmennusmetodit kuitenkin alkoivat kyllästyttämään 11-vuotiasta poikaa ja hän halusi kokea elämässään itseoppimista ja erilaisempia haasteita, kuin mitä kotitallin ponit tarjosivat. Niinpä suunta jatkui kohti Tulipuroa, missä hän on saanut paljon ja oppinut valtavasti uutta. Ratsastuskokemukseltaan Christian on tällä hetkellä helppo A, mutta opetellut jo tunneilla hoitoponi Mitzin kanssa myös jonkun verran vaativa B:n asioita. Esteillä Christian on kilpaillut aiemmin 120cm luokkia sekä kenttää, nyt opiston aikana Mitzin koulutustasosta johtuen joutunut tyytymään hieman pienempiin ratoihin. Ongelmahevosten kouluttajana Christian on tullut tunnetuksi nuoresta iästään huolimatta ja onkin sukeutunut opiston opettajien suosioon erityisesti käsittelytaitojensa ansiosta.

Luonne

Pieni ja pippurinen kuvaavat varmasti luonteenpiirteinä poikaa parhaiten. Hän on myös sosiaalinen ja ottaa toiset mielellään huomioon. Christian on jonkin verran ujo vieraiden ihmisten ja opettajien seurassa, mutta kyllä hänestäkin ääntä lähtee tarvittaessa ja piilevä rohkeus tulee esiin. Christian omaa erittäin tiukan kasvatuksensa vuoksi hyvät käytöstavat, voisi jopa sanoa, että opiston nuorten miesten rinnalla tämä hurmuri on ikäistään kypsempi ajatusmaailmaltaan ja käytökseltään, vaikka toki Christian tunnetaan myös tuvan hauskuuttajana ja sutjakkaana sanoiltaan. Tunneilla Christian ADHD puoli pääsee hyvin esiin, eikä poika aina ihan malttaisi keskittyä opintoihin, saati opettajiin.

Tuvan kesken Chrisiksi kutsuttu nuori mies on sosiaalinen, ottaa hyvin huomioon toisten tunteet ja häneltä voi aina pyytää apua tai neuvoa, vaikka asia olisi arkakin. Chris tulee hyvin toimeen sekä tyttöjen että poikien kanssa, mutta enimmäkseen hänet kai näkee opistolla Aivin seurassa. Chris on Aivin sanojen mukaan perusluonteeltaan rohkea, empaattinen, huumorintajuinen ja temperamenttinenkin tarvittaessa. Chris on todella hidas suuttumaan, mutta mikäli siinä onnistuu, on pojalta turha pyytää anteeksiantoa ainakaan kovin pian. Jossain mielessä Chrisiä voisi kuvata myös hieman lapselliseksi, mutta ei se välttämättä ole yhtään huono juttu.

Hevosten kanssa Christian on kärsivällinen ja tulee toimeen aivan kaikenlaisten hevosten ja ratsastajienkin kanssa. Chrisillä on kokemusta tuntienpidosta ja toisinaan hän opistollakin on vetänyt alkeisleirien teoriatunteja sekä maastoja. Hevosten käsittelystä vielä mainittakoot, että pojalla on lahja toimia järjestelmällisesti, helpontuntuisesti ja yhteisistä pelisäännöistä kiinni pitäen. Christian osaa myös tarvittaessa olla napakka hankalien hevosten kanssa (miksei ihmistenkin) ja pärjää myös tallin vaikeimmille oreille sekä ratsain että hoitaessa. 

Christian on sellainen ihminen, jonka kanssa on erittäin helppo ystävystyä ja häneen voi todella luottaa, eikä hän kerro asioitasi eteenpäin. Christian on myös erittäin haluttu pelikaveri opiston suuressa pelisalissa, sillä vaikka hänellä onkin kova voitontahto ei hän myöskään ole huonompi häviäjä, vaan suorastaan nauttii saadessaan joskus antaa toistenkin voittaa. Christian on antelias, hyväsydäminen ja kohtelias nuori mies, josta kenelläkään tuskin lienee pahaa sanottavaa. Chris ei kuitenkaan kovin mieluusti puhu lapsuudestaan tai ongelmistaan toisille, siihen tarvitaan jo todellinen luottoystävä, joita pojalla ei ole kuin korkeintaan yksi tai kaksi opistolla. Kavereita sen sijaan on useita ja Chris osaa hienosti ottaa heidät yksilöinä huomioon ja on erittäin tarkkanäköinen lukemaan ihmisiä rivienvälistä. Chris on erittäin puhelias, mutta ei loukkaannu siitäkään, jos kaverit käskevät välillä olemaan hiljaa.

Ulkonäkö

Christian on tyypillinen suomalainen nuori. Hän pitää itsestään hyvää huolta treenaamalla lähinnä lempilajiensa ratsastuksen, lenkkeilyn ja tenniksen parissa, mutta ei kuitenkaan ole mikään urheilufriikki. Ulkonäköönsä poika ei muuten kiinnitä sen liiemmin huomiota, eikä myöskään pidä sellaisista ihmisistä joille ulkonäkö on kaikki kaikessa. Chrisin mielestä sisäinen kauneus on kauneutta parhaimmillaan, vaikka ei hän tietenkään missään nimessä paheksu isältään saamia hyviä geenejä. Myös ulkoisen olemuksensa vuoksi Chris on opiston suosikki ja yhteydenottopyyntöjä satelee muita opistoja myöden, eikä vähiten tietenkään omasta opistosta. Tämä on kuitenkin pojalle arkipäivää, eikä hän sen suuremmin kiinnitä tyttöihin (ja poikiinkaan) sen suurempaa huomiota kohteliaan torjunnan jälkeen. 

Christian on melko lyhyt ikäisekseen, hänellä on melko tumma iho ja pitkähköt punertavat hiukset, jotka menevät kastuessaan kiharalle, mitä poika inhoaa yli kaiken. Etenkin kesällä näkyvissä olevat pisamat ovat toinen asia mitä poika ei niin sanotusti vihaa, mutta ei niitä sen kummemmin rakastakaan. Chrisillä on merkillisen siniset silmät, samanlaiset kuin olet voinut nähdä vaikkapa Elijah Woodilla tai Leonardo DiCapriolla. Chrisin ulkonäön perusteella tehtävä arvio voi kylläkin mennä melkolailla pieleen, jos sen pohjalta lähdet poikaa arvioimaan. Hyvä kroppa ei missään nimessä sulje pois älykkyyttä ja mukavaa luonnetta, jonka pinnan alta löydät jos viitsit sinne katsoa. Chrisiin pätee myös sanonta "katsoa saa muttei koskea".

Perhe

Christ ianin perheeseen kuuluvat Ruotsissa asuvat isovanhemmat "Kalle" ja Isabel, sekä isosisko Camilla, joka on juuri täyttänyt 18 vuotta, voiko mitään ärsyttävämpää olla?? Ruotsissa asuu myös Christianin isä Carl, hänen äitinsä ja isänsä ovat eronneet vuotta ennen opistoon tuloa ja äiti Wilma asuu Suomessa kahdestaan pojan kanssa. Isäänsä Chris tapaa lähinnä joka toisella lomalla sekä kesälomalla muutaman viikon. Suomessa asuessaan Chrisin ehdottomasti paras ystävä on Aivin lisäksi naapuritallilla majaa pitävä ja opiston entinen oppilas Bryan "Bambi" Evans. 

Christianilla oli myös ennen opistoon tuloa tyttöystävä, joka kuoli auto-onnettomuudessa kaksi vuotta sitten. Tästä henkisesti todella vahva poika on jo jatkanut elämäänsä eteenpäin, mutta kyllä menneisyyden varjot tietenkin seuraavat aika ajoin. Chrisillä oli myös isoveli Niclas, joka kuoli neljä vuotta sitten leukemiaan. Myös Chrisin äidin puolen isovanhemmat ovat kuolleet pojan ollessa pieni. Vaikeasta lapsuudestaan huolimatta ongelmanuoresta on kasvanut kunnollinen oppilas, vaikkakin tämänkin asian kanssa saa poika toisinaan kamppailla, koska Ikiajossa pyörivä rikollinen nuorisojengi mielellään ottaisi pojan johtajakseen hänen kokemuksensa siivin.

Perheeseen kuuluu ihmisten lisäksi nelijalkaisia ystäviä poneista kissoihin, kaneihin ja koiriin. Perhe kasvattaa sekä kissoja, chow choweja että kääpiöluppakorvakaneja, joten Chrisillä on paljolti kokemusta myös muista karvaisista ystävistä ja poika todella pitää paljon lemmikeistään. Kotona Chrisin nimikkoponi on jo eläkkeelle kilpailemisesta jäänyt connemaratamma Jasmin.

Muuta

Koulutyössään 16-vuotias Christian on tunnollinen ja hoitaa parhaansa mukaan kaikki työt ja tehtävät määräajassa ja huolellisesti. Mikäli näin ei ole, on jotakin todella pielessä. Chris rakastaa koulunkäyntiä ja kukapa ei rakastaisi, kun saa opiskella lempialaansa! Chris rakastaa koulunkäynnin lisäksi teatteria, jota hän on harrastanut äitinsä jalanjäljissä pikkupojasta saakka sekä hyvää ruokaa. Chris on monitoiminen kaveri, joka ei pelkää tarttua haasteisiin, olivatpa ne sitten hevosiin tai muuhun liittyviä. Syystalvella 2015 poika innostui tosissaan, kun Tulipuro alkoi tarjoamaan opiskelijoille kursseja vapaaehtoistoiminnan tavoin. Mukaan valikoituivat työjärjestykseen kokkikurssi, koulutuskurssi sekä ilmaisutaito, tietenkin.

Vapaa-ajallaan Chris harrastaa lisäksi lenkkeilyä ja lenkkeilee usein myös Tulipuron upeissa maisemissa. Christian on henkeen ja vereen jouluihminen ja suosikkijoululauluja on yhtä monta kuin avattavia kalenteriluukkuja. Mieliherkut hän kuitenkin osaa heti nimetä jouluksi: kinkku ja joulutortut, vaikka on toki luumukiisselikin kermavaahdon kera oikein hyvää, poika lisää vielä virnistäen. Hän ei koskaan osaa päättää!

Matka-arkku

Oppikirjat ja opiskeluvälineet

Hevosten historia I
Hevosten sairaudet
Hoitomenetelmien käsikirja
Luonnollinen hevosmiestaito
Yrttitietoa aloittelijoille
Hevosen kehonkieli
Lyonne Fox: Hevosen rakenne ja anatomia
Harry Ryan: Hevosten historia II
Jacob Smith: Ihmisen kehonkieli
Sam Gapwell: Ratsastukset salat
Darlene Footy: Français I
Rupert Ruler: Deutsch I
Juan Lakes: Maailman hevosrodut
Jacob Smith: Kehonkieli edistyneille
Sam Gapwell: Kehittyvä ratsastus
Kaley Stone: Hevosten sairaudet
Lacey Lambert: Hoitomenetelmien käsikirja
Mary Kiber: Luonnollinen hevosmiestaito
Ed Waterdrop: Hoitamisen perusopas
Justin Ylew: Hevosammattien suuri käsikirja
Rupert Ruler: Deutsch II
Darlene Footy: Français II
Darlene Footy: Français III
Rupert Ruler: Deutsch III
Rupert Ruler: Deutsch IV
Ranskan sanakirja
Darlene Footy: Français IV
Euroopan hevosrodut
Saksan sanakirja
1900-luvun tunnetut hevosihmiset
Tyypillisimmät sairaudet ja hoitokeinot
Hevosurheilulajien tietopaketti
Kouluratsastuksen salat
Kenttäratsastus

Kaley Stone: Sairauksien PRO
Mary Kiber: Luonnollisen hevosmiestaidon PRO
Juan Lakes: Maailman hevosrotujen PRO
Darlene Footy: Ranskan kielen PRO
Rupert Ruler: Saksan kielen PRO

Lyijykynä
Mustekynä
A4 paperiarkkeja
A5 vihko
Täytelyijykynä + lyijyt
Teroitin
Pyyhekumi
Penaali
A4-vihko
Päiväkirja
Kalenteri
Lompakko
Kuulokkeet
Aikuisten värityskirja + kynät

Tavarat

Opiston ratsastustakki
Ratsastustakki
Ratsastuskypärä
Ratsastushanskat
Talviratsastushanskat
Ratsastushousut, yksiväriset
Ratsastussaappaat, nahkaa
Kilpailutakki
Vaaleat ratsastushousut
Vaaleat ratsastushanskat
Topparatsastustakki
Talviratsastushousut, yksiväriset
Talviratsastushousut, ruudulliset
Topatut kolmisormirukkaset
Aurinkolasit
T-paita
Pitkähihainen paita
Farkut
Polvishortsit
Uimapuku, yksivärinen
Lippis
Lenkkarit
Ratsastushousut, yksiväriset
Ratsastushousut, vaaleat (kilpailuihin)
Ratsastushousut, valkoiset

Ratsastushanskat, vaaleat (kilpailuihin)
Ratsastussukat x3
Ratsastusliivi (musta)
Turvaliivi (t.sininen)
Heijastinliivi
Vedenpitävä takki (t.sininen)
Fleecehuppari (t.sininen)
Collegehousut (t.sininen)
Pyjama (punainen)
Sormikkaat (valkoiset)
Collegehuppari x2
Farkut
Uimapuku, yksivärinen
Sporttiset jodhpurit, nahkaa
Minichapsit

Smokki
Miesten juhlakengät

Kumisuka
Kaviokoukku
Pehmeä luonnonharja
Fleeceloimi
Fleecepintelit
Fleecepehmustetut päitset
Pääharja
Pölyharja
Fleecepehmustetut päitset
Riimunnaru salmiakkikuviolla
Punottu riimunnaru (puuvillaa)
Punottu riimunnaru (puuvillaa)
Yleishuopa, neliömalli x2
Nahkapäitset, osittain pehmustetut
Meksikolaiset suitset
Nivelkuolain
Riimunnaru ketjulla
Kärpäsloimi
Ötökkäkarkoite
Kaksiteholinimentti x2
Haavavoide
Iso sieni, 2kpl
Esteraippa
Juoksutusraippa
Juoksutusliina
Varusterasva x2
Valjasrasva
Letityskuminauhat, 200kpl
Värikkäitä letitysnauhoja
Yleissatula
Estesatula
Koulusatula

Kouluhuopa
Kouluhuopa, neliömalli

Satulahuopa ilmapalloteemalla
Fleecepintelit
Ötökkäkarkoite
Kuljetussuojat (etu)
Kuljetussuojat (taka)
Jumppapallo, hevosille
Ratsastusloimi

Estehuopa, neliömalli
Geelialusta
Satulavyöt koulu + perus
Turvajalustimet + hihnat
Jalustimet + hihnat
Satulansuojus x 3
Satulasaippua, suihkutettava
Nivelsuitset
Juoksutuspaketti (sis. juoksutusvyö, sivuhjat, delta)
Jännesuojat, 2 kpl
Hivutussuojat (taka), 2 kpl
Villaloimi
Heijastinpaketti (sis. riimu, suitsiheijastimet, heijastinloimi, rintaremmiheijastin ja heijastinsuojat)
Dandyharja
Kova harja
Kavioharja
Piikkisuka
Hikiviila
Pieni pyyhe
Iso pyyhe
Kertakäyttökäsineet, 8 paria
Kaviorasva
Kylmägeeli

Sadeloimi
Talliloimi
Talliloimi, vuorattu
Toppaloimi+ kaulakappale
Kaulakappale sadeloimeen
Ratsastusloimi
Fleeceloimi
Kärpäsloimi
Fleeceloimi

Sadeloimi
Sadeloimi vuorauksella
Kaulakappale sadeloimeen

Tulipuron historia
Kuinka pooloat?
Mitä istuntasi kertoo sinusta?
Hevosen elekirja
Hevoskuiskaaja
Kärkeväksi kriitikoksi

Stephen King: Kuulolla
The Cabin in the Woods DVD
Suklaarasia
Suklaalevy
Joulukonvehtirasia
Herkkukori, vappu

Serpentiinirulla
Ilmapalloja 10kpl
Sininen hiusspray
Tähtisadetikkuja

taikasauva
viitta
muovihämähäkkejä
kurpitsa
kauhuelokuva It

Sini-valkoinen ruusuke x3
Sininen ruusuke x2
Valkoinen ruusuke
Punainen ruusuke

Yrtit ja uutteet

Kanerva-kukkauute
Betlehemin tähti-kukkauute

Arvosanat

Oppiaine Läksyt Kokeet Keskiarvo
Hevosten sairaudet E, E, E, E E E
Hoitomenetelmät E H E
Luonnollinen hevostaito L, L L L
Ratsastus E E E
Kehonkieli H H H
Rotutieto E, E E E
Ranska E   E
Saksa      

ansiot

Bloodbridgen kouluratsastuskilpailut 3.8.2014, 6. sija
18.10.2014 kotikisat: Equestrian College Cup III: kenttäosuus, 1. sija
18.10.2014 kotikisat: Equestrian College Cup III: kouluosuus, 3. sija
31.10.-2.11.2014 kotikisat: vuosipäiväkilpailut: helppo A, 5. sija
20.3.2016 Virtuaalitalli Taival: helppo A, 3. sija
13.5.2016 Arrow Stable: re 90 cm, 2. sija
6.8.2016 Virtuaalitalli Super: ko he B, 2. sija
6.8.2016 Virtuaalitalli Super: Match Show, 1. sija
6.8.2016 Virtuaalitalli Super: CCI/CIC1, 1. sija
10.9.2016 Green Hills: helppo A, 2. sija
25.3.2018 Hevosopisto Tulipuro: 90 cm, 1. sija

Vuoden oppilas 2015-äänestyksen voittaja
Kunniamaininta 2015: Vuoden Ilahduttaja

Suorittanut kengityskurssin talvella 2015 kunniakkaasti
Kengityskurssin testistä saatu arvosana: Loistava + 9 tupapistettä

Fudgen tuvan valvojaoppilas 11.2.2016 lähtien, aloittanut viidennellä vuosiluokalla
Suorittanut viidennen vuosiluokan 8.3.2016, tarinoita 12/8
Suorittanut kuudennen vuosiluokan 13.8.2017, tarinoita 18/9

Osallistunut kouluvalmennukseen, maaliskuu 2018

Tarinakirja

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Christian

16.07.2018 01:31
63. Kesälomaa odotellessa
"Tuletko käymään opistolla vielä ennen kesäloman alkua, tavataanko kolmelta?" luen ohimennen kiireessä rehtorin laittaman viestin kännykästä. Heitän kännykän suihkun ajaksi sängylle ja paneudun sitten viimeiseen koulutehtävään esseen muodossa. Alkaisi jo se pahuksen kesäloma pohdin saadessani tuntia myöhemmin vihdoin tehtävän valmiiksi. Bretrixin viesti ei ihmetytä, tätä poikaa ei ole kevätkauden tunneilla paljoa näkynyt, mieliala on heitellyt erittäin huonosta vielä huonompaan ja kaikki energia mennyt keuhkokuumeesta palautumiseen, jonka vuoksi olin lähes kuukauden poissa koulunpenkiltä ja kaksi Mitzin selästä. Juuri kun aloin olla kunnossa koulun lukukausi on ohitse ja numerot sen mukaiset. Kesäkaudella pitäisi kai suorittaa opintoja, huokaan. En pysty keskittymään siihen nyt joten hautaan mietteeni päiväkirjaan. En kuitenkaan saa siihen mitään aikaiseksi, taaskaan. Tyhjät sivut ammottavat vastassa, miten tässä on taas näin päässyt käymäänkään. Koululääkäri oli nimenomaan sairauslomalla kehottanut täyttämään pienissä pätkissä päiväkirjaani tai kirjoittamaan mietteitä koneelle, jotta saisin valtaisaa vyyhtiä kelattua jonnekin, joka oli tällä hetkellä jumittunut aivojeni sisään. Koulun lukukausi oli ollut valtavan raskas ilman sairastumistakin, suuri osa tutuista oppilaista oli jättänyt jopa koulun kesken. Omassa tuvassani meitä oli enää kolme, oli sinne kuulemma tullut kevään mittaan uusiakin oppilaita juuri ennen koulun loppumista, ilmeisesti heihin kuitenkin oli koulusta poissaollessani jäänyt tutustumatta, koska en enää edes tunnistanut suurta osaa kasvoista tuvassamme.

Onneksi tänään alkaisi viimein kesäloma, oikeastihan opintoni olisivat jo aikaa sitten haudattu, mikäli olisin onnistunut sairausloman jälkeen kuromaan toiset kiinni, mutta tasan ei käy onnen lahjat. Koko ajatuskin kesäloman opiskeluista iski vasten kasvojani niin lujaa että voin miltei fyysisesti pahoin. Oikeastaan rehtorin tapaaminen ei jännittänyt, meistä oli tullut hyvät tutut koulun aikana ja nainen oli enemmän kuin reilu. Häntä vain ei ollut juuri näkynyt kevään mittaan ja täytyy tunnustaa etten oikein kokenut uutta apukättä sopivaksi kertoa omista tunteistani ja ongelmistani. Nyt kun Aiviakaan ei enää opistolla näkynyt en ollut edes varma halusinko valmistua loppuun asti. Toisaalta minullahan ei enää ollut kuin satunnaisia aineita suorittamatta viimeiseltä luokalta ja olisi ollut todella typerää jättää koulu tässä vaiheessa kesken. Meidän oli ollut jo aiemmin tarkoitus keskustella Bretrixin kanssa jatko-opinnoista, joita olisi kenties mahdollista opiskella Tulipurossa, vaan kun ei siihen oikein ollut mahdollisuutta siunaantunut rehtorin ja omien poissaolojen vuoksi. Hevosalan ammatit kyllä kiinnostivat, opettaminen ja eläinlääkärin virka nyt ainakin.

Viime aikoina olin myöskin kokenut outoa kiinnostusta sekä värigenetiikkaan että opettamiseen ihan alkeistason asioista ja tupavalvojana olin myös päässyt auttamaan uusia oppilaita satunnaisesti paikalla ollessani ongelmiensa suhteen, joka oli tuntunut kivalta vaihtelulta. Myöskin historia kiinnosti suuresti, erityisesti Tulipuron historia. Mikä olisikaan ollut hauskempaa jatkon kannalta kuin jäädä tänne Tulipuroon opettamaan ja ohjaamaan, etenkin nyt kun opistosta oli vuosien mittaan tullut kuin toinen koti ja tunsin sen jokaisen maastopolun ja kartanosopukan kuin omat taskuni. Jälleen huokaisten keskityin lukemaan hetkeksi uutisia, ensimmäisenä Suomen uutisista tarttui silmiini presidenttien tapaaminen. Jäin miettimään miksi ihmeessä nekin niin pieneen tuppukylään tunkivat tapaamaan, eivätkö luottaneet toisiinsa niin paljoa että olisivat tavanneet Amerikassa tai Venäjällä..

Suljin tietokoneen, ei siellä mitään tutkimisen arvoista nyt ollut näköjään. Jäin miettimään pitäisiköhän Ikiajosta hakea jotakin tuliaisia Aiville. Hautasin kuitenkin ajatuksen, koska en heti keksinyt mitä olisin tytölle vienyt. Olin kuitenkin joka tapauksessa pian matkustamassa kotiin ja olisin voinut samalla viedä tytölle jotakin. Kotona ei ollut mitään odotettavaa, oma tammani oli lopetettu helmikuussa iän tuomien ongelmien ja ähkyn vuoksi. Toisaalta oli kivan rentoa, ettei tarvinnut vastata enää tallinhoidosta ja löytää väkisin aikaa ratsastukselle kesälomalla, mutta toisaalta odotin innolla kotiinpaluuta jotta näkisin Aivin ja kenties Bryaninkin. Pojasta ei ollut kuulunut aikoihin mitään, vaikka olin innokkaasti odottanut yhteydenottoja aiemmin. Hän oli muuttanut poikakaverinsa luo asumaan, ei minulla varsinaisesti mitään asiaa vastaan ollut, mutta olin ehkä saattanut joskus mielessäni kuvitella jotakin toisen suuntaista pojan varalle.

Olen ilmeisesti jälleen nukahtanut, koska herään oveltani kuuluvaan koputukseen. Unenpöpperössä käsken tulijan peremmälle ja hämmästyn kun ovella seisookin rehtori koko komeudessaan. Hämilläni nousen istumaan sängyllä ja pyydän naisen sisään uudelleen kuullakseni mitä hänellä on sanottavaa.
"Saitko viestiäni?" hän kysyy selvitettyään hetkisen kurkkuaan nähdessään peiton alta pilkistävät pinkit nallekalsarini.
"Aijuu, joo sain" takeltelin puolinukuksissa.
"Ajattelin kun et ilmestynytkään tapaamiseen" hän yritti katsella ikkunasta ulos kohdistaakseen katseensa jonnekin muualle nalleista.
Punastuen korjaan peiton kalsarien päälle ja kysyn mitä asia mahtoi koskea, vaikka olinkin siitä jo hyvin tietoinen. Osoitan ohimennen tuolia, josta venytän ottamaan pois pyyhkeeni heittäen sen sängylle.
"Niin, minun oli tarkoitus kartoittaa hieman tämän lukukauden suorituksiasi" nainen aloittaa epävarmasti, mutta jatkaakin sitten ihan muuhun aiheeseen. "Mitäs Mitzille mahtaa kuulua? En ole vähään aikaan ollut pitämässä tuntejakaan, vaikka Crimer kertoikin ettei sinua ole juuri talleilla näkynyt" nainen sanoo keksiäkseen jotain puheenaihetta.
"Joo, en ole oikein jaksanut mitään nyt keväänmittaan, en ole oikein toipunut vieläkään, vaikka Noellen mukaan kaiken pitäisi olla ihan kunnossa" harkitsen joka sanaa tarkkaan.
"Olen keskustellut asiasta myös koululääkärin kanssa, hän oli kuitenkin sitä mieltä että kevään ja aiemman vuoden tapahtumien vuoksi voisi olla hyvä jos saisit hieman syksyllä korottaa numeroitasi, niin että jatko-opintoja ajatellen sinulla olisi paremmat mahdollisuudet" nainen ehdottaa varovasti.
"Se kuulostaa hyvältä" sanon helpottuneena.
"Keskustellaanko tästä lisää vaikka sitten kun palaat uusin voimin kesälomalta?" nainen lopettaa nousten ylös tuolista.
"Joo tehdään niin" sanon hymyillen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, suuri helpotuksen aalto pyyhkäisee ylitseni. Vielä kokonainen lukukausi Tulipurossa edessä, toki kokonaisen vuosiluokan kertaaminen olisi suuri homma, mutta olihan minulla joitakin aineita vielä petrattavana, joten en pitänyt ajatusta ollenkaan hullumpana. Etenkin kun kevään kisat olivat jääneet kokonaan välistä toukokuussa, jotka kuuluivat opetussuunnitelmaan viimeisellä luokalla.

Nimi: Christian

23.03.2018 18:59
18.03. Kouluvalmennus

Harjasin rivakoin vedoin Mitziä tunnille. Valmennustarjonta oli tullut sopivaan aikaan, sillä opiston kisat olivat viikonloppuna ja Liverpoolin kilpailut lähestyivät vääjäämättä, olin ajatellut koko huhtikuun alun treenata niihin, mutta nyt keskityttäisiin opiston omiin kisoihin ja koulutreeniin tänään Darcyn oppiin. Odotin tuntia innolla, koska emme olleet Darcyn valmennuksessa vielä päässeet käymään. Samalle tunnille olivat ilmoittautuneet Charlotte ja Jess hevosineen. Tunnin aiheena oli istunta, valmistelu tehtäviin ja alkuverryttelyn yhteydessä pääsimme tekemään hevosen selässä jumppaliikkeitä, sillä välin kun hevoset kävelivät pitkällä ohjalla. Jokainen oli niihin jo tottunut, eikä Mitzillekään tuntunut ongelmia tuottavan käsien ja jalkojen heiluttelu selässä. Sen lisäksi ympyrällä käännettiin lantiota jumpaten kunnolla sisään lantio molempiin suuntiin ympyröitä tehden käynnissä ja ravissa, harjoitusravissa tottakai, jotta jokainen saisi mahdollisimman suuren hyödyn taivutuksista, myös hevoset jotka piti pitää liikettä vasten suorassa. Sen jälkeen alettiin tehdä käynnissä apilakuviota, joka oli haasteellinen ja vaati erityisesti huolellista valmistelua ja eteensä katsomista, että muisti minne oli menossa ja ettei törmännyt toisiin. Apilaa teimme isonnettuna kuviona vielä ravissakin, mutta laukassa vaihdettiin tehtäväksi kahdeksikko, jossa Mitzi vaihtoi laukankin hienosti vasemmalle ja sai siitä kehuja. Ennen välikäyntejä otettiin vielä vastaväistöä ympyrällä sekä nelikaarista, molempia ravissa ja loivaa kiemurauraa laukassa, jossa myös Mitzi yritti ekalla kerralla vaihtaa laukan, vaikka olikin tarkoitus tasapainoa parantaaksemme mennä vastalaukassa osan kaarta pitkällä sivulla. Seuraavalla kerralla tehtävä onnistuikin jo paremmin kaikilla.

Välikäynnit käveltyämme pitkällä ohjalla alettiin kevyessä ravissa jumppaamaan omaa ja hevosen selkää ottamalla toinen puoli maneesia koottua ravia harjoitusravissa istuen ja toinen puoli vapaalla ohjalla keventäen. Tästä harjoituksesta Mitz tuntui tykkäävän ja rentoutui hienosti. Darcy ohjasi omaa pohjetta hieman taaemmaksi ja antoi neuvoksi, että voi jäädä välillä kevyeen istuntaan, jos jalka tuntui olevan liian edessä. Se olikin hyvä neuvo ja asento muuttui heti paremmaksi saaden tammankin rentoutumaan ja tarjoamaan ravissa peräänantoa. Laukassa piti muistaa tukea ulkoavuilla ponia, nyt ne jäivät kuulemma hieman löysiksi, minkä tunnistin itsekin. Darcyllä oli melko tiukka tyyli opettaa, enkä välttämättä aina ymmärtänyt ohjeita, mutta onneksi sentään niistä kehtasi lisätietoa tentata, jos ei mennyt perille. Kokonaisuudessaan tunti meni mielestäni kivasti, vaikka opittavaa oli itse kullakin.

Vastaus:

Valmennus sujui sinulla ja Mitzillä oikein kivasti. Yhteistyönne pelitti hienosti, ja oli selvää, että olette tehneet yhdessä töitä jo melko pitkään. Korjailit tunnin aikana istuntaasi hyvin ohjeiden mukaan, ja myös tamman liike muuttui paremmaksi ja rennommaksi korjailuja tehdessäsi.

Vastalaukkatehtävissä muista erityisesti keskittyä omaan istuntaasi, jos hevonen meinaa vaihtaa laukkaa. Pidä laukan puoleinen istuinluu ja pohje hieman edessä, jotta saat lonkan auki. Näin hevosella on tilaa olla juuri istunnan suuntaisessa laukassa. Muista tukea hevosta myös ulkopohkeella ja -ohjalla, ettei se pääse livahtamaan sitä kautta ”karkuun”.

Annankin myös sinulle läksyksi ulkokyljen hallinnan harjoittelua! :D Neuvon sinulle samanlaisen helpon harjoituksen kuin Charlottellekin: Yksi hyvä harjoitus työstää ulkokylkeä on ottaa ohjat vain ulkokäteen, ja ratsastaa sitten eri askellajeissa kiemurauria ja ympyröitä. Samalla tulee harjoitettua katseenkäyttöä ja istunnan painoapuja.

Toivottavasti valmennuksesta oli hyötyä tulevia kisojasi ajatellen! :) Annan sinulle tästä £20 ja yhden tupapisteen.

Darcy // 25.3.

Nimi: Christian

23.12.2017 02:46
62. Gaalaillalliset

Koko vatsa oli perhosia täynnä. Aivia ei ollut näkynyt koko viikolla, joten viimein hermostuneena näppäilin hänelle tekstiviestin maanantaina tulisiko hän parikseni Gaalaan. Pariin päivään ei tytöstä kuulunut mitään, mutta keskiviikkoiltana sain vihdoin häneltä viestin, jossa hän pahoitteli ettei joulukiireiltä ollut ehtinyt olla yhteydessä. Kotona alkoivat asiat olla paremmalla tolalla ja tyttö tulisi mielellään kanssani gaalaan, vaikka ei häntä koulussa ollutkaan näkynyt. Asia oli ilmeisesti kuitenkin rehtorin kanssa sovittu ja tuttua punapäätä näkyisi todennäköisesti enemmän kevätkaudella koulunkin penkillä. Aivi harmitteli olikohan Paco unohtanut hänet kokonaan. Vakuuttelin kuitenkin, ettei ruuna varmastikaan ollut häntä unohtanut muutamassa viikossa. Aivi kysyi vielä seuraavassa viestissä mistä mahtaisi asun saada ja vinkkasin Vaatekulmauksen gaalavalikoimasta, josta vielä saattaisi jotakin löytyä. Melkoisen viimetinkaan oli tyttö kuitenkin vaatetusasian jättänyt. En kuitenkaan jäänyt murehtimaan, koska tytöllä oli tunnetusti opiston laajin valikoima tanssiaisiin sopivia pukuja jo kotikaapissa.

Levottoman yön jälkeen koitti viimein torstaiaamu. Aamupalalla huomio kiinnittyi ensimmäisenä salia koristaviin jouluvaloihin. En erityisemmin ollut jouluihminen, mutta näyttiväthän ne ihan näteiltä. Aamupalan syötyämme kaikki vetäytyivät tupiinsa valmistautumaan, koulua ei tänään ollut, koska kullakin oli melko paljon valmisteltavaa iltaa varten. Jättimäinen joulukuusi oli tänäkin vuonna valittu opiston omasta metsästä ja perinteisesti viimeisen luokan pojat olivat sitä olleet hakemassa. Tänä vuonna soin kuitenkin mielelläni kunnian asiasta enemmän innostuneille Liamille ja Alexille. Poikien saatua iso kuusi mönkijän katolta saliin asti oli vuorossa innokkaan tyttölauman koristelu, johon hommaa vahtimaan laitettu Peg sai kyllä kerran jos toisenkin puuttuman. Vihdoin kuusi oli kuitenkin koristeltu, valot sammutettiin ja juhlallisesti Gerald sytytti valot kuuseen hirmuisten aplodien saattelemana. Henkäistyämme ihastuksesta oli aika käydä joululounaalle, jonne Laura oli koonnut kaikkia herkkuja monipuolisesti. Ruoan ystävänä oli valinnan vaikeus, koska kaikkea olisi halunnut maistaa. Vatsat täynnä oli hauskaa käydä päivälevolle, josta kello herätti viideltä.

Nyt olisi aika käydä suihkussa ja pukea juhlavermeet päälle. Onneksi omastakin huoneesta löytyi peili hiustenlaittoa varten, sillä kylpyhuoneeseen oli suihkuvuoron jälkeen turha yrittääkään, sen verran vahvasti olivat tytöt sen linnoittaneet. John jupisi jotakin tuvan ovesta lähtiessään, että piti ilmeisesti lähteä naapuritupaan vessaan, jossa ei ollut akkavalta. Naurahdin pojan kitinälle ja saatuani hiukset pikaisesti vetäistyä miellyttävään kuosiin nappasin pöydältä laatikon ja kävin koputtamassa Aivin ja Charloten oveen.
- Sisään, kuulin Charloten äänen sanovan.
Astuessani sisään katsahdin ympärilleni.
- Mitä? Eikö Aivi ole vielä tullut? silmiini levisi epäuskoinen kauhunsekainen ilme.
- Kyllä se ajoissa ehtii, ällös huoli hurmuri, Charlotte vinkkasi silmää ja sanoi keskittyvänsä meikkaamiseen, niin mukavaa kuin kanssani olikin rupatella.
Suljin oven ja katsahdin olohuoneen ikkunasta, linnan ovelle oli pysäköity musta tuttu Mercedes Benz, johon nojaili viisissäkymmenissä oleva bisnesmiehen näköinen herra.

Sain yhtäkkiä liikettä jalkoihini, jotka kiikuttivat minut alakertaan portaita. Parahiksi ovesta astui farkuissa ja tummanpunaisessa toppatakissa elämäni nainen.
- Tulithan sie sentään viimein! huo'ahdin helpotuksesta ja autoin toppatakin tytön päältä.
- Joo, isän oli pakko saada joku kokous loppuun ennen kuin päästiin lähtemään joululomalle, tyttö marmatti tuttuun tapaan saaden suuni leveään hymyyn.
- Mutta kerro nyt ihan kaikki mitä tänne kuuluu! tyttö käänsi innokkaasti puheenaiheen opiston elämään siirtyessämme kerrosta ylemmäs kohti Fudgen tupaa.
Juttelimme niitä näitä Aivin valmistautuessa ja sitten lupauduin hetkeksi menemään alas odottamaan, kello lähestyi kuutta ja muita pareja alkoi astella alakertaan ohitseni. Odotin ensin ylätasanteella kelloa vilkuillen hävettävän usein, mutta sitten kellon lähestyessä kuutta siirryin ala-aulaan odottamaan pariani. Juttelimme illan ohjelmasta ja kohokohdista Johnin kanssa ja Bretrix kävi kuiskuttelemassa korvaani oliko puheeni muistunut mukaan. Virnistin osoittaen päätäni, että kaikki oli kyllä tallessa.

Nainen naurahti päätään pudistellen ja jatkoi kulkuaan kohti juhlasalia hameenhelmat liehuen tummanliilassa luomuksessa. En ollut koskaan tainnut nähdä muuten rehtorilla juhlamekkoa päällä, ihmettelin. Taisikin olla kyseessä tärkeät pippalot, hymähdin ojentaen tummansinistä pukuani ja tarkistaen rusetin suoruuden sadannetta kertaa. Viimein odotukseni palkittiin ja Aivi asteli portaita alas saaden valehtelematta koko eteisessä seisovan seurakunnan kääntymään kadehtien katsomaan häntä. Tyttö osasi kyllä hyvällä tavalla kääntää huomion itseensä ja jo hänen kävelytyylistään näki, että tämä nuori nainen oli tottunut parempiin juhliin kantaen uutta tummansinistä pukuaan arvokkaasti. Kumarsin tytölle tämän tullessa lähemmäs, kaivoin povitaskusta pienehkön laatikon, josta otin esiin pukuun sopivan sinisen rannekimpun. Aivi nyökkäsi hyväksyvästi ja asetin sen vasempaan ranteeseen. Häntä ei tuntunut yllättävän, että olin osannut valita täsmälleen oikean värisen kukka-asetelman. Olin totta puhuen empinyt hieman punaisten hiusten kanssa mahtoiko Aivi valita punaisen puvun, mutta sen verran tyttöä tuntien tiesin, että vakiovarustukseen kuului useampikin sininen puku, niin myös tänään. Tarjosin käsipuolen kohteliaasti ja astelimme rauhallisesti juhlasaliin toisten perässä parijonossa.

Istuuduimme omille nimetyille paikoillemme ja kuten jokaisen illallisen, aloitti tänäänkin Bretrix aloituspuheellaan, joka oli jälleen muutaman säkeen (tai ehkä sivun) liian pitkä saaden jopa Geraldin haukottelemaan. Mies käännähti minuun sopivasti ja loimme toisiimme osaaottavan ilmeen, joskin hieman huvittuneen sellaisen. Lopun alulta tuntuvan vartin jälkeen oli oppilaiden musiikkiesityksen aika. Minua oli jälleen pyydetty pianon äärelle, mutta tällä kertaa minulla oli enemmän kuin kädet täynnä puheen kanssa ja Alexander sai kunnian säestää oppilaita muutamin modernein versioin joululauluista. Oma suosikkini oli ehdottomasti White Christmas, josta seitsenluokkalaiset kaksoset Pearl ja Emma esittivät oman versionsa täpötäyden yleisön edessä saaden raikuvat aplodit. Musiikkiesityksen jälkeen oli vuorossa palkintojenjako, jonka puolituntisen sain kärvistellä vielä jännityksen alla puheenvuoroa odottaessa. Olin toki rohkea esiintyjä ja teatteriharrastajana tottunut esiintymiseen, mutta jostain syystä puheet ja esitelmät koulussa aina jännittivät. Ajatukseni keskeytyivät kuitenkin äkisti, kun kesken stipendien jaon havahduin Aivin tönäisyyn. Katsahdin tyttöön kysyvästi ja hän melkein tuuppasi minut edessä odottavan opettajakunnan eteen. Yllättyneenä otin vastaan minulle tarjotun stipendin ja kättelin rehtoria sekä muutamaa opettajaa, jotka edessä seisoivat hymyillen.

Palattuani paikalle uskalsin vilkaista mitä stipendissä mahtoi lukea. "Vuoden aktiivisin" oli printattu kultakirjaimin blankon paperin yläreunaan ja alla oli päivämäärällä varustettuna minun nimeni sekä pitkä lista tämän vuoden saavutuksia. Tosin eihän sen kai mikään yllätys pitänyt olla, kun välistä tuntui että olin ainoa, joka tunneilla oikeasti oli hereillä. Muiltakin luokilta herännäisoppilaita tuntui löytyvän, sillä April palkittiin vuoden tulokkaana ja Jess vuoden yritteliäänä oppilaana. Se pesti meni kyllä oikeaan paikkaan, sillä Jess tuntui tosiaan olevan vahvasti edelleen mukana toiminnassa. Eipä alkuaikojen oppilaita ollutkaan montaa enää aktiivisesti mukana, mikä oli kyllä sääli. Myös valvojaoppilaat kutsuttiin eteen ja Bretrix lausui muutaman sanan tärkeästä työstämme. Minusta kylläkin pikemminkin tuntui siltä, kuin se olisi elämäntehtävä, enkä ollut ajatellut koskaan valvojaoppilaan hommaa mitenkään taakkana tai työnä, koska autoin muita mielelläni ja kuuntelin murheet. Toisinaan vain tuppasi käymään niin, että omat murheet hukkuivat niiden alle. Vuosien myötä olin kuitenkin tullut paremmaksi oman jaksamisen ajattelun suhteen ja ehkä kasvanutkin toki tehtävään kuukausien myötä, olinhan toiminut valvojaoppilaana jo likimain vuoden.

Viimein kahdeksan jälkeen Bretrix sai sanaisen arkkunsa suljettua osittain Johnin avustuksella, joka "vahingossa" vetäisi kuusesta johdot irti ja koko sali pimeni hetkeksi. Valojen palatessa rehtori ei enää muistanut mihin oli jäänyt ja kun häntä muistutettiin valvojaoppilaista muisti hän viimein että joku puhe oli ilmeisesti vielä pitämättä ja katsoi minuun anovasti, josko pääsisin pelastamaan vielä gaalan maineen paikalle tulleelle lehdistölle. Naurahtaen kävelin reippain askelin kohti puhujanpönttöä, jonka Reaumur oli jostain ullakolta keksinyt raahata paikalle joulun juhlallisuuksia silmällä pitäen. Hymyillen aloitin perinteiseen tapaan puheeni puhuen mahdollisimman selkeästi, koska läheskään kaikki oppilaat eivät puhuneet englantia äidinkielenään ja omakin lausuminen saattoi toisinaan olla puutteellista, joskaan se seikka ei kyllä parantunut edes äidinkielessä. Säädin mikrofonin tottuneesti oikealle korkeudelle seuraten samalla mitä yleisössä tapahtui, kaikkien katseet olivat liimaantuneet tiukasti minuun, vaikka rehtorin puheen aikana oli salissa käynyt melkoinen kuiskuttelu ja säpinä.

"Hyvä gaalayleisö,
Saadessani tämän arvostetun tehtävän pitää gaalapuhe, ei mielessäni hetkeäkään käynyt epävarmuus tai loppunut usko siihen, ettenkö haluaisi tai osaisi puhetta pitää. Tulipurosta on minulle seitsemän vuoden aikana tullut toinen koti, jossa oppilaat ja opettajat ovat yhtä suurta perhettä ja auttavat niin myötä kuin vastamäessä. Tänne tullessani olin epävarma pojankloppi, jolla oli suuri suu ja vahvat mielipiteet, ainakin niissä asioissa, joissa en kokenut olevani kovin hyvä. Vuosien varrella olen saanut seurata yhteishenkeä, joka opistossa vallitsee ja kasvanut siinä sivussa itsekin seitsemäntoista vuotiaaksi nuoreksi mieheksi, jonka ei enää tarvitse hakea omaa paikkaansa, vaan voin huoletta olla täällä oma itseni puutteineni ja mielipiteineni. Aina ei toki ole ollut helppoa, opiston vuoteen on mahtunut niin surua kuin epäonnea ja sattumuksiakin, mutta kaikesta on hyvässä yhteishengessä voinut puhua ja kaikesta on selvitty lopulta hyvin. Kouluvuosi on antanut paljon hyviä muistoja ja niitä on mukava jäädä kertaamaan kotiin joululoman alkaessa huomenna. Tänään on nähty onnistumistarinoita, jaettu stipendejä ja muistettu vanhoja oppilaita sekä eläkkeelle jäävää opettajaa. Koen suurta ylpeyttä voidessani toivottaa kaikille hyvää ja lämmintä joulunaikaa sekä joululomaa, jonka olette kaikki ansainneet. On ilo olla osa näin hienoa yhteisöä ja toivon, että kevääseen mahtuu vielä paljon hienoja yhteisiä hetkiä, ennen kuin meidän seitsemäsluokkalaisten on aika jättää opisto ainakin oppilaina."

Puheeni loputtua muutama opettajista pyyhki silmäkulmiaan ja nyökkäsin Bretrixille sen merkiksi että arvostin todella rehtorin panosta koulua kohtaan. Hän hymyili takaisin ja siirryin omalle paikalleni Aivin kuiskatessa, että puhe meni loistavasti. Tytön silmistä näkyi kuitenkin tietynlaista haikeutta, kenties hän ei ollut ajatellut, että tiemme tosiaan eroaisivat ainakin jossain määrin keväällä valmistuttuani koulusta. Sinne asti ei kuitenkaan tänä iltana omatkaan ajatukset kantaneet, koska keskeytin ne puoliväliin. Ei! Tänään ajateltaisiin vain ihanaa gaalailtaa ja sitä kaikkea mukavaa, mitä oli tulossa kevätlukukaudella sekä joululomalla. Matkustaisimme molemmat Suomeen ja siellähän aina tunnetusti sattui ja tapahtui jouluisin, siitä kylän oma joulupukki piti kyllä huolen! Puoli yhdeksältä oli jännittävä hetki, kun kaikki astelivat vuorotellen opettajien edestä hakemassa illan leikin lappuset. Homman nimi oli salainen ystävä ja meidän tarkoituksenamme etsiä salaiset ystävät, joilla oli meidän nimemme lapussa. Salapoliisityö oli aika kaukana omasta kiinnostuksesta, mutta päätin kuitenkin heittäytyä muiden mukaan leikkiin kyselemään kysymyksiä. Kesken kaiken Aivi pelmahti takaisin luokseni kysyen mitä kello oli. Naurahtaen sanoin sen olevan puoli yhdeksän, johon tyttö kysyi mitä se oli puolen tunnin kuluttua. Nokkelana poikana tajusin jo siinä kohtaa olevani Aivin salainen ystävä, mutta päätin leikkiä mukana.
"No yhdeksän" sanoin huvittuneena katsoen tyttöä kuin tärähtänyttä. Samassa sain loistoajatuksen.
"Tiedätkö muuten missä John on?" kysyin hämmästyneeltä tytöltä.
"No en kyllä, miten niin?" hän ihmetteli.
"Ei mitään sitten, luulin vain löytäneeni jotain hänelle kuuluvaa" minulla oli vaikeuksia pitää pokkaa.
"Mikä sun lempiväri on?" Aivi kysyi, hän ei selkeästi ollut ihan tajunnut jutun ideaa, mutta en jaksanut alkaa opastamaan, että ystävän oli tosiaan tarkoitus olla salainen..
"Sininen, entäs sun?" kysyin hymyillen tytöltä joka näytti enemmän ja enemmän kysymysmerkiltä.
"Sininen, kyllähän sinä sen tiedät" tyttö vastasi ihmetellen.
Lähdin etsimään Johnia, koska lapussa oli sen verran omituisia kysymyksiä, ettei vastauksia kysymyksiini kyllä voinut saada ihan tunnin sisään.

Lopulta löysin Johnin, joka yritti väenvängällä saada vastauksia Rebecalta lempiväriasiaan, tyttö ilmeisesti luuli Johnin yrittävän muuten vain juttusille.
"Odotas vähän Becky!" huudahdin tytölle ja kysyin oliko John sattunut mainitsemaan omaa lempiväriään. Ja olihan se, musta.. Bingo! Kysymysten kysyminen hoitui näemmä näinkin. Valitettavasti John ei kuitenkaan päässyt puusta pitkälle omien kysymystensä kanssa ja kysyi minulta tiesinkö Rebecan kotikaupunkia. Pudistin päätäni ja kysyin missä John itse muuten olikaan syntynyt. Saatuani vastauksen ei Johnilla ollut aavistustakaan asiata ja myhäillen kirjoitin lappuun jo toisen vastauksen pojan kaataessa boolia itselleen. Samalla booliastialla yrittivät Chloe ja Leea lahjoa paljastamaan toistensa salaiset ystävät, mutta ilmeisesti ei John ollut ehtinyt kysymystulvaltaan vielä terästää boolia tarpeeksi ja niin tytöillä jäi vastaukset saamatta. Kolmas kysymykseni oli erittäin monimutkainen, enkä oikein tiennyt miten olisin asian pedannut Johnille.

Menin muina miehinä juttelemaan nurkassa seisovan pojan kanssa ja kun puheemme sattui kääntymään vanhempiin kysyi John kenen kanssa viettäisin joulua. Vastasin olevani kotona perheen kesken, jolloin sain oivan tilaisuuden kysyä mitä kuului heidän perheensä aattoperinteisiin. Olin saanut jo hyvissä ajoin ennen yhtätoista omat kysymykseni selville. Ilmeisesti Aivikin oli tyytyväinen saamiinsa tietoihin, koska juttelimme niitä näitä tunnin verran, ennen kuin Bretrix ilmestyi jälleen salin etuosaan käskien oppilaita hieman lähemmäksi. Jouluyllätys taisi tällä kertaa mennä ohi suun, koska jostain ihmeestä oli John keksinyt kuka salainen ystävä oli. Voiton taisi viedä lopulta Becky, jonka salainen ystävä oli hauskasti Crimer. Kova supina kuitenkin levisi saliin, mistä Becky mahtoi tietää vastaukset miehen kysymyksiin, koska ei ollut tätä edes juhlissa nähnyt. Kaippa hän oli kesken kaiken livahtanut iltatallia tekevän Crimerin juttusille ja kysellyt yhtä sun toista, voi poikaparkaa, naurahdin Aiville. Tanssittuamme illan myötä tarpeeksi ja kun salaiset ystävätkin oli selvitetty oli aika painua pehkuihin. Hiljaisuus taisi huumorintajuisen rehtorin mukaan olla minuutin yli kaksitoista, mutta täytyy kyllä sanoa, että meidän tuvassa ei tainnut kukaan nukahtaa ennen kolmea.
-------------
Voisin ottaa tarinasta vapaavalintaisena palkintona sieltä Ikiajosta ruudulliset talviratsastushousut, jotka minulta vielä puuttuvat talveksi :) (hinta oli muistaakseni 45)

Vastaus:

Luin tämän heti edellisen tarinan perään, ja oli hauska havaita näiden kahden välinen hurja ero: edellisessä vellottiin tyystin ajatuksien maailmassa kun taas tässä edettiin perinteiseen kerronnalliseen tyyliin. Huomasin myös sen, kuinka periaatteessa pelkistetysti tällaiset kronologisesti nykyhetkessä kulkevat tarinat etenevät. Tätä oli myös huomattavasti helpompi lukea, sillä edellisessä tarinassa tunne- ja ajatusvyöryt veivät lukijalta enemmän energiaa keskittymiseen.

Aivi piristi tarinaa kummasti. Melko viime tippaan jätit parin etsimisen, mutta onneksi tyttö saapui. Sydän suli tuossa kohdassa, jossa kuvailit Aivia elämäsi naiseksi! Mutta täytyy myöntää, että onhan hän upea. Olisi kiva, jos hän saisi tässä keväämmällä enemmän roolia tarinoissasi.

Pidin erityisesti sinun puheestasi, sillä se kuvasti sinun sekä muidenkin oppilaiden elämää Tulipurossa vuosien kokemuksella. Lisäksi fanitin teidän uteluitanne salaisia ystäviä koskien. Kihertelin oikein mielessäni, kun kehittelin leikkiä, sillä tiesin ainakin sinun kirjoittavan tarinan ja odotin, että mitä kysymyksiä keksitte ja miten osaatte käyttäytyä leikin puitteissa. Voitto meni varmasti oikeaan osoitteeseen, vaikka mysteeriksi taitaa jäädä se, miten Becky oli vastaukset kaivellut.

Juhlien tunnelma oli pitkistä puheista huolimatta riemukas. Kuitenkin minua kalvoi nopeasti heittämäsi ajatus siitä, että enää muutama kuukausi ja taipaleesi oppilaana on ohitse. Olen varma, että se tulee kalvamaan mieltä myös jokaisessa tulevassa tarinassasi, sillä ONHAN SE NYT OMITUISTA edes ajatella, ettet yhtäkkiä enää olekaan täällä raapustamassa pitkiä opiskelutarinoita. Voidaanko perustaa vertaistukiryhmä?

Olit tuttuun tapaasi höystänyt tarinaa huumorilla, ja ehkä lempparivirkkeeni tarinassa olikin: ”Viimein kahdeksan jälkeen Bretrix sai sanaisen arkkunsa suljettua osittain Johnin avustuksella, joka "vahingossa" vetäisi kuusesta johdot irti ja koko sali pimeni hetkeksi.”

Annan sinulle toivomasi tuotteen, £67 sekä kolme tupapistettä – kohta pitääkin taas julistaa ”hieman” venyneen tupamestaruuden voitto!

- Bretrix, 11.3.

Nimi: Christian

14.12.2017 02:55
61. Lomaa odotellen

Lojun tylsistyneenä sängyllä, avattu suklaakalenteri toisella puolella ja kirjoitan päiväkirjaa, on tylsää. Ikkunasta katsoessani huomaan taas alkaneen sataa lunta. Iso hiutale tarrautuu vaistomaisesti ikkunaan suojakelissä ikään kuin roikkuen siinä viimeisillä voimillaan. Jotenkin tuntuu että voin samaistua hiutaleen sielunelämään, joulurutistus on koulussa viimeisillään ja kaikki mehut imetty pisaraa myöden ulos nuoresta miehestä. Enää ratsastus ei enää jaksa innostaa, alkaisi nyt se pirun loma jo. Ajattelin matkustaa lomalla Suomeen katsomaan perhettä, tiedän sen kyllä olevan jo etukäteen tuhoontuomittu ajatus, koska kaikki menee perinteen mukaan taas tappeluksi. No, onneksi siskon luo pääsee aina.. Huokaisten suljen päiväkirjan, en edes ymmärrä mitä sellaista kirjoitan, iso mies. Toisaalta olen salaa tavattoman ylpeä siitä, että olen pitänyt päiväkirjaa ihan pienestä pitäen. Hiukan kyllä kauhistuttaa ajatus, että joku ne saisi joskus käsiinsä, sinne kun olen surutta antanut päästellä KAIKEN. Gaalakutsu on pöydällä kirjojen välissä, punamekkoinen tyttö kuvassa näkyy puoliksi kirjapinon välistä. Tyttö näyttää etäisesti tutulta, mutta en nyt keksi kuka hän on, olisiko joku ekalta luokalta?

Hymyillen käännän katseeni vaatekaapin suuntaan, jonka yläovessa roikkuu henkarissa priima juhla-asu. Nopeimpana asioijana sain vieläpä alennuksen juhlapuvusta, vaikka eipä sillä, ei varmasti kovin montaa minun kokoistani kyllä opistossa miesten pukua tarvitse.. Tyytyväisenä alan suunnitella kenet kutsuisin parikseni gaalaan. Aiempina vuosina asiaa ei ole tarvinnut edes miettiä, Aivi on ollut ainoa vaihtoehto ja paras ystäväni. Tänä vuonna ei ole Aivia paljoa näkynyt ja olen niin totaalisesti haudannut nenäni kirjapinojen alle kaikkena liikenevänä vapaa-aikana, ettei minua ole tainnut myöskään huomata kukaan. Salaperäistä tyttöäkään ei ole nyt näkynyt, johon joskus pinkissä hupparissa törmäsin, onkohan hän vaihtanut koulua? Tuumin jäljellä olevia vaihtoehtoja, Peg tietysti olisi yksi jota voisi harkita gaalapariksi, noh, ehkä kuitenkin jokin oppilaista.. Jääköön vielä muistien syövereihin. Hitto, havahdun äkkiä mietteistäni, koulua on jäljellä enää opistossa viisi kokonaista kuukautta! Miten aika on voinut mennä näin nopeasti. Se tekee minut haikeaksi, toisaalta on ehkä aika siirtyä uusiin haasteisiin. Jollain tapaa opiston ilmapiiri on kuitenkin saanut minut tuntemaan oloni kotoisaksi ja kieltämättä myönnän, että viihtyisin täällä hyvinkin seuraavat seitsemän vuotta. Mieleeni juolahtaa yläasteella ollessani mies, joka kävi samassa koulussa lukiota kahdeksan vuotta valmistuen viimein. Ehkäpä siinä on ratkaisu ongelmaani, jään tänne ikuisiksi ajoiksi viimeistä luokkaa suorittamaan..

- Christian, tuutko hetkeksi tänne? kuuluu Pegin huudahdus keittiöstä.
Nousen ylös ja raotan ovea sen verran että punainen pää pilkahtaa ovenraosta.
- Mitä nyt? ihmettelen roikkuen ovenkahvassa toisella kädellä, minun pitää tehdä kaikki aina tavattoman vaikeasti, mutta ehkä se on vaan osa persoonaani, johon suuri osa oppilaista on ihastunut jo ja tulen mainiosti toimeen myös niiden haaastavien oppilaiden kanssa (sekä Johnin, vaikkei hän oppilas kai olekaan).
- Joko sä oot sen kuusenkoristeet ehtiny roudaan vintiltä? tyttö muistuttaa.
- No enpä ole ennättänyt, tokaisen melkein jopa ilkeästi. Ihan kun tässä nyt ei muutenkaan olisi tarpeeksi tekemistä.
- Okei, tiedätkö sä missä ne on siellä, jos käyn hakemassa, John lupasi kuusen käydä hakemassa Ikiajosta kun se edellisvuotinen vähän kärsi pikkujouluissa.
Nostan kulmaani kysyvästi, mutta totean sitten etten ehkä halua kuulla loppuja kyseisestä episodista. Kädellä viitaten Peg meinaa, että annan asian olla.
- Ei oo kyllä pienintäkään aavistusta, eikös John ne sinne vienyt? muistelen haparoiden.
- Jaa niin taisi muuten viedä, kysyn siltä kun se palaa takasin, vaikka kaippa se on jo siihen mennessä tyhjentänyt koko Ikiajon koristekaupan. Mutta eihän sitä kellekään sanoa saa, että John on aloittanut tuvankin jouluvalmistelut jo lokakuun puolella, tyttö hyssyttelee virnistäen.
- Niin joo, ei kyllä parane mennä mitään vinkkaamaan, voidaan saada vielä köniimme. Mut mie meen nyt jatkaan noita koulujuttuja, sanon yksitoikkoisesti sulkien oven perässäni.
Olisi tehnyt mieli kääntää oven "Älä häiritse" lappu toisinpäin, mutta en kehtaa, kun olohuoneessa ei ole muita Pegin lisäksi.

Kaivan laukusta tavattoman pinon paperia ja kirjoja. Mitähän me olemme edes opiskelleet tänään, ei aavistustakaan. Pitää oikein kaivaa lukujärjestys esille, että muistaa mitä aineita tänään olikaan ollut. Huomioni oli vienyt täysin gaalailta ja sitä varten oli toki pitänyt heti kiirehtiä koulun jälkeen ostoksille. En saa tänään yhtään mitään aikaan, joten kaivan kannettavan esiin ja katson Suomen uutiset, ei siellä mitään ihmeellistä kyllä ole, muistutukseksi vain eräille, jotka tuppaavat syödä piparitaikinaa enemmän raakana kuin kypsänä, että se voi sisältää bakteereja. Hyi hitto! En voi sietää raakaa piparitaikinaa ajattelen kylmien väreiden kulkiessa selkäpiitä pitkin. Suljen uutisen ja selaan ylimalkaa koko sivun läpi, eipä mitään mullistavaa ole tapahtunut missään osassa maailmaa. Otan uudelleen lukujärjestyksen käteeni, pooloharjoitukset on peruttu tältä päivältä, koska Tom on venäyttänyt poolopelissä viikonloppuna selkänsä, eikä uutta sijaista ole ilmeisesti meidän joukkuetta saatu pitämään koossa. Se on kyllä ihan ymmärrettävää, kun John on mukana, niin voi sattua ihan mitä tahansa, eikä Tom muutenkaan laske joukkueitaan mieluusti kenen tahansa käsiin. Sormeni lipuu lapulla aamuun, aivan, sairauksiahan meillä oli aamusta. Eipä siellä kai mitään läksyjä annettu.. ehkä?

Selkeästi lähestyvä joulu ja etenkin loma saa ajatukset karkailemaan pahimman kerran. Huomaan ajattelevani lomaa, voin vaikka vannoa että nukun koko loman! Mitäs sitten.. jaa niin, se lukujärjestys. Hoitomenetelmien tunnilla olimme tänään pyöröaitauksessa kastumassa märästä lumesta, jota oli katoksesta huolimatta tulvinut jalkoihin ja satoi aina vain lisää sivussa olevilta puolilta, jotka olivat metallitangoista tehdyt. Viimeiset metrit tunneilla tunnuttiin tekevän kaikkea turhaa ja kertaavan jo opittua. Luonnollisessa hevostaidossa katsottiin videota, oikeastaan joka tunnilla oli viime viikosta asti katseltu vain videota ainakin kerran. Saksan opettaja oli oikein roudannut porukalle herkkujakin, yritti kai lahjoa vuoden opettaja - tittelin itselleen tai jotakin. Se oli kuitenkin aivan turhaa, sillä koko koulu piti opettajasta muutenkin, koska hän oli herttainen mummo. Olga kuitenkin tarvittaessa opasti meikäläistäkin kepakollaan saksan kielen maailmaan, mikäli ajatus harhaili ihan jossain muualla. Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiesin kuuluvani opettajan suosikkeihin, joihin hän lisäkseni oli palkannut irlantilaisen Liamin. Kaksoset Pearl ja Emma eivät sitä vastoin voineet sulattaa koko vuonna sitä, että heidän suosikkioppilaan paikkansa oli viety raavaiden miesten toimesta.

Naputin kynällä kännykän ruutua samalla, kun luin tekstiviestiä. Se oli yllättäen vanhalta ratsastuksenopettajaltani Suomesta. Hän ilmoitti, että minullakin kilpailukäytössä ollut puoliveriruuna oli jouduttu lopettamaan pitkään vaivanneiden jalkaongelmien vuoksi. Lähetin hänelle pahoitteluviestin ja toivotin siitä huolimatta rauhallisempaa joulunodotusta. En tiedä oliko se ihan korrektia, mutta toisaalta olisi ehkä ollut epäkohteliasta jättää toivottamatta. Päässäni ei oikein ollut mitään tuntemuksia ruunan poismenon johdosta, olihan se mukava ollut, mutta ei minulla siihen ollut koskaan ollut sellaista suhdetta kuin omiin tai ylläpitohevosiin. Ja kilpailemisestakin oli jo monia vuosia aikaa, ruuna kun oli totuttanut minut junioriratsastajana kenttäratsastuksen saloihin poneista siirtymisen jälkeen. Tai enhän minä oikeastaan koskaan tämän mittaisena päässyt poneista koskaan täysin eroon, mutta ponivuodet olivat minullakin tulleet vastaan ihan liian pian.

Saatuani vihdoin selvyyden ettei minulla todellakaan ollut läksyjä huomiselle päivälle avasin kannettavalta youtuben, taas oli monta luukkua joulukalenteria jäänyt katsomatta suosikkitubettajaltani. Tämän vuoden anti ei ollut ollut ihan viime vuotisten tasoa, mutta kyllä sitä paremman puutteessa katsoi. Olin myös innostunut parina päivänä katsomaan Uunoja, jotka olin tuonut mukanani jo koulua aloittaessa. Ilmeisesti brittiläisten tv-kanavien anti oli melkolailla taputeltu, eikä löytynyt mitään kivaa seurattavaa sarjaa. Syyslomalla oli tullut katsottua Supernaturalinkin kahdestoista kausi kokonaan, mutta onneksi poikien toilailuja pääsi katsomaan tapaamisista ympäri maailmaa Youtuben välityksellä. Minua ärsytti, kun jotkut opiston oppilaista katselivat luvattomasti kolmattatoista kautta netistä ja väläyttelivät sitten uusia tapahtumia ärsyttävyyteen asti minulle, vaikka vallan hyvin tiesivät että halusin seurata sarjaa sillä nopeudella, kun ne dvd:lle tulivat. Katsottuani yhden luukun netistä oli aika lähteä iltapalalle, onneksi ei ollut tällä viikolla iltatalleja, viime viikolla olin tehnyt (vapaaehtoisesti tosin) Kurleyn ollessa sairaana kaikkina arki-iltoina iltatallit ja viikonloppuna lisäksi aamutallit vielä Crimerin kanssa. Onneksi tallinteko sujui kyllä pojan kanssa sutjakkaasti, koska hän oli hauskaa seuraa. Vaikka molemmat rengit olivat erittäin mukavia, tulin jostain syystä paremmin toimeen Crimerin ja Redin kanssa kuin Kurleyn.

Saattaa olla että ehkä Kurleyn lihaksikas adoniksen ulkomuoto toi mustasukkaiset piirteeni esille, pohdin lappaessani alakerrassa maitoa murojen sekaan sellaisen määrän, että Noelle katsoi kulmiensa alta minua vastapäätä seisovaa pöytää, josta ruoat tarjoiltiin.
- Mie tykkään näistä kosteina, virnistin naisen siirtyessä taakseen vilkuillen opettajien kanssa ruokailemaan. Eipä siellä pöydässä kovin suurta ruuhkaa ollut, kun suuri osa opettajista asui Ikiajossa tai vielä kauempana. En kyllä tiennyt mitä Noelle täällä teki vielä tähän aikaan, mutta voihan olla että oli ollut vaikka ratsastamassa. Ainakaan naisella ei ollut vihreää työasua yllä, kuten yleensä. Tai sitten joku ykkösluokan älyköistä oli jälleen käynyt sänkipellolla ilman satulaa ja saanut aivotärähdyksen, jonka vuoksi hoitaja joutui vahtimaan tätä yön yli. Tosin yleensä nämä tapaukset kyllä löysivät tiensä lähimmän kunnan sairaalaan ambulanssikyydityksellä, opistolla kun ei lääkäriä ollut. Soittaessa hän kyllä vieraili paikalla ja olipa koulussa kuulemma oma kuraattorikin ja koulupsykologi, kukaan ei vaan koskaan ollut nähnyt heitä. Ehkäpä opiston sijainti luonnonhelmassa ja hevosten kanssa puuhastelu piti opiskelijoiden mielialan korkealla.

Palatessani iltapalalta tytöt katsoivat tuvan sohvalla uutta musiikkiohjelmaa. Se ei pahemmin minua jaksanut kiinnostaa, joten palasin jälleen lukemaan päiväkirjaa. Ajatuksissani selasin sivuja ylimalkaisesti edestakaisin. Kunnes silmäni tavoittivat jotakin, mitä ei olisi pitänyt lukea. Tunnistin haparoivin viivoin tehdyn ristin sivun alalaidasta, joka oli väritetty kauniisti Aivin toimesta, luultavasti. Rupesin lukemaan tekstiä, joka vei minut yhä syvemmälle ja yhtäkkiä valtava pelko valtasi minut. Kokonaiset neljä vuotta, oliko Benin kuolemasta tosiaan jo niin kauan? Tarkastin luettuani sivun päivämäärän, kyllä se niin täytyi olla, joulukuun kahdeskymmenesseitsemäs tavasin otsikon edelliseltä sivulta. En pystynyt lukemaan pidemmälle, kun kyyneleet alkoivat tulvia joka suuntaan. Tuijotin eleettömästi kirjaa. En tuntenut mitään, olikohan se normaalia? Selvittyäni ajatuksistani hetkisen kuluttua laskin päiväkirjan yöpöydälle ja kaivoin kannettavan esille, oli saatava muuta ajateltavaa.

Uutisissa ei ollut niin mitään tälle päivälle, joten kävin tarkastamassa parit luukut muiltakin bloggaajilta ja sitten asettelin kuulokkeet korvilleni ja asetuin selälleni sängylle tuijottaen kattoa. Bryanin ja minun ripustamat forforitähdet olivat menettäneet kiiltoaan, pitäisiköhän ne uusia? Ehkä se oli hieman lapsellista, hymähdin itselleni. Olimmehan sentään olleet nelitoistavuotiaita pojankloppeja opistolle saapuessa, ei kai aikamies tuijotellut mokomia tähtiä katossa. Paitsi, että näköjään tuijotteli.. Jossain vaiheessa olin ilmeisesti nukahtanut, koska herätessäni sekavasta unesta yöpöydän pimeässä loistavat digitaalikirjaimet näyttivät kolmea yöllä. Nostin kuulokkeet pöydälle, laitoin herätyksen päälle ja hiippailin niin hiljaa kuin suinkin pesemään hampaita. Tuvassa ei näkynyt eikä kuulunut mitään, kaikki olivat varmasti menneet aikapäiviä nukkumaan (tai ainakin syytä oli). Onneksi olin sattunut heräämään omia aikojani, muuten olisi kyllä meikäpojan rästivihkoon rapsahtanut ihkaensimmäinen myöhästymismerkintä aamutunnilta. Onneksi torstaiaamuisin meillä oli kuitenkin ratsastusta, joten ei olisi ollut niin katastrofi jos olisin hiukan nukkunut pommiin, kun hevosten hoitamiseen oli varattu aamusta aikaa yhdeksään.

Vastaus:

Tämä oli varsinainen ajatusten sekamelska. Onhan se virkistävää, että keksit yhä yli kuudenkymmenenkin tarinan jälkeen (huh mikä määrä!) uusia tapoja kirjoittaa. En ainakaan muista lukeneeni sinulta aiemmin tällaista tarinaa, jossa liikutaan ajatuksissa tyyliin 90% tarinasta.

Erityisen kiinnostavaa oli seurata ajatuksenkulkuasi opintoihin liittyen. Sekavien rivien perusteella voisin todeta, että ehkä koulupsykologille sittenkin olisi ihan perusteltu kokopäiväinen paikka opistolla ;) Varsinkin joulua ennen. Sain ajatuksiasi lukiessani täydellisen käsityksen siitä, miten ylisuuri työn määrä voi aiheuttaa niin paljon stressiä, ettei mihinkään oikei pysty enää keskittymään. Kiteytit asian (humoristisesti kylläkin) seuraavalla lauseella: ”Mitähän me olemme edes opiskelleet tänään, ei aavistustakaan.”

Tämä oli kokonaisuudessaan upea tylsistyneen hetken ajatuskimara, joka räiskyi alakuloa ja hajamielisyyttä. Apaattiset lauseet, viipyilevät ajatukset ja sekavat mielenvirrat punoivat tekstin yhtenäiseksi tekstiksi, joka kuitenkin rönsyili suuntaan jos toiseen. Vaikka varsinainen tapahtumapaikka pysyikin melkein koko ajan paikoillaan, liikutit silti lukijaa tulevaisuudessa, menneisyydessä ja nykyisyydessä. Harvoin olen löytänyt tarinoista näin paljon erilaisia aspekteja.

Toisaalta teksti antaa vaikutelman myös tylsistyneestä kirjoittajasta, joka vain haluaa kirjoittaa jotakin saadakseen ajatuksiaan selkeämmiksi. Olen kuitenkin tyytyväinen, että teit tarinasta juuri tällaisen. Aina ei tarvitse tehdä mitään konkreettista.

Vielä tähän loppuun muutama tarinan high light:
1. Jotenkin tuntuu että voin samaistua hiutaleen sielunelämään, joulurutistus on koulussa viimeisillään ja kaikki mehut imetty pisaraa myöden ulos nuoresta miehestä.
2. - Mitä nyt? ihmettelen roikkuen ovenkahvassa toisella kädellä, minun pitää tehdä kaikki aina tavattoman vaikeasti, mutta ehkä se on vaan osa persoonaani
3. Saattaa olla että ehkä Kurleyn lihaksikas adoniksen ulkomuoto toi mustasukkaiset piirteeni esille, pohdin lappaessani alakerrassa maitoa murojen sekaan sellaisen määrän, että Noelle katsoi kulmiensa alta minua vastapäätä seisovaa pöytää, josta ruoat tarjoiltiin.

Annan sinulle £51 sekä kaksi tupapistettä.

- Bretrix, 11.3.

Nimi: Christian

09.12.2017 01:54
Ostoksilla gaalailtaa varten :)

Smokki £75,00
Miesten juhlakengät £35,00
Yht. £110,00

Vastaus:

Check!

- Bretrix, 19.1.

Nimi: Bretrix, rehtori

30.09.2017 20:03
Ahkeraa työtä läksyjen kanssa! Opettajat ovat mielissään aktiivisuudestasi. Tosin professori Hildridge oli hieman ymmällään saatuaan käteensä väärän aineen vastauksen, mutta antaa sinulle kuitenkin arvosanaksi L, sillä tehtävä oli hyvin tehty. Tässä arvosanasi kaiken kaikkiaan:

Luonnollinen hevosmiestaito L
Rotutieto E
Sairaudet E
Kehonkieli H
Ratsastus E

Yhteensä tehtävilläsi ansaitsit 17 tupapistettä - melko saalis!

- Bretrix, 30.9.

Nimi: Christian

19.09.2017 16:07
Syksy tulee

Maanantaiaamuna sai toisenkin kerran vilkaista ulkolämpömittaria herätessään, syksy oli todellakin tullut, kun mittari näytti nollaa kömpiessäni ylös. Olisi niin tehnyt mieli aamupalan jälkeen vain kömpiä takaisin ja maata tuvassa vällyjen alla koko viikko. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, piti tehdä loput aamutoimet ja suunnata sitten hevosten sairauksien tunnille. Puolet asiasta meni varmastikin ohitse, käsittelyssä oli nimittäin ehkä sadannetta kertaa jo ähkynhoito, vaikka ei sillä, olihan se tärkeä aihe. Välitunnilla törmäsin (kirjaimellisesti) jälleen tuohon pinkkiin huppariin verhoutuneeseen tyttöön, tällä kertaa hänellä oli kylläkin koulupuku päällään. Hän hymyili minulle ohimennessään ja Aivin sekä muun luokkalaisen naamat venähtivät pari metriä, kun en saanut sanaa suustani tervehtiäkseni häntä.
- tää on jo vakava juttu, Charlotte naurahti, nyt se on vienyt kielenkin siltä.
- Joo, pitääköhän meidän järjestää kriisipalaveri, Aivi pelleili tyttöjen kääntyessä edelläni hoitomenetelmien luokkaan, jossa professori Bludgeon seisoi yhtä lyhyenä ja tanakkana luokan edessä kuin aiemmin.

Tunnin aihe oli mielenkiintoinen ja jaksoin jopa osittain kiinnostua siitä, mitä nainen opetti, joskin hänen äänensä oli jo pelkästään niin mielenkiintoinen, että vielä kuuden vuodenkin jälkeen sitä jäi kuuntelemaan. Bryan oli joskus nauranut, että jos opettaja on noita ja sen vuoksi kiehtoo kaikki oppilaat äänellään. Toisaalta lähempänä totuutta taisi olla se tosi asia, että jos kaikki kuuntelivat ja olivat tunnilla asiallisia nainen päästi kaikki helpolla sekä kokeiden että läksyjen suhteen. Tänäänkin taktiikka onnistui, eikä meille tullut läksyjä. Ruoka ei oikein maistunut tänään ja Laura katsoi kulmiaan kohottaen, kun noukin ruokajonosta ainostaan kupillisen teetä ja menin istumaan tuvan pöytään. Suuri osa oppilaista istui tuvittain ruokailussa, vaikka ei meillä varsinaisesti mitään ohjeistusta ollut ja joskus jos toiset pääsivät eri aikaan tunnilta saatoin istua oman luokkalaistenkin kanssa, viimeisellä luokalla kun ei meidän tuvasta ketään ollut. Onneksi olin sosiaalinen tapaus ja tulin hyvin toimeen uusien oppilaiden kanssa. Vaikka eipä sillä, luokan kokoonpano oli kyllä pysynyt samana jo ainakin kolmatta vuotta ja luokkahenki oli hyvä. Toisaalta oli kivaa, että joidenkin aineiden tunnilla kävi omankin tuvan oppilaita ja tietenkin kerhoissa. Tänäänkin olisi koulun jälkeen koulutuskurssi, muistin yhtäkkiä. Sen jälkeen meillä olisi pooloharjoitukset. Minulla oli tosin sitä ennen tarkastuskäynti Noellen luona, saisinko jo pelata. Hyväkuntoisena oppilaana naisella ei ollut ollut mitään sitä vastaan, että olin kuumeessa ollut koulunpenkillä viime viikon, mutta pooloilemaan ei Noellekaan minua päästänyt. Jospa tänään sitten pääsisi jatkamaan poolotreenejä Grand Polossa. Vaikka täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, ettei minua hirmuisesti houkutellut ratsastus nollakelillä poolotilalle ja olin kaiken lisäksi saanut eilen seurakseni pienen yskän, mutta ei se minua kyllä hidastanut mitenkään.

Lounaan jälkeen minulla oli pieni hetki kertailla ranskan tunnille sanakokeeseen sanoja, ranska oli älyttömän vaikea kieli vielä näiden vuosienkin jälkeen, mutta onneksi professori Bludgeon oli äärimmäisen kiltti ja otti huomioon usein sen ettemme olleet opiskelleet vielä kovin kauaa tulkaten suuren osan tunneista englanniksikin. Tänään opettajalla oli vauhti päällä ja vaaleaverikkö selitti jotain tulevasta syyslomasta, jolloin hän oli matkustamassa miehensä kanssa Ranskaan. Nautin opettajan kertomuksista lomamatkoiltaan Ranskasta ja maltoin tuskin odottaa uusimpia käänteitä. Teimme tänään paljon paritehtäviä sanakokeen jälkeen, joka oli tavattoman vaikea! Parikseni osui tälläkin kerralla Cora, joka oli hyvä ranskassa (ja oikeastaan kaikessa muussakin kaiketi). Tunti meni nopeasti ja saimme totutusti paljon tehtäviä tehtäväkirjasta, taisi tulla merkattua peräti koko aukeama, huokasin laittaen kirjan reppuun. Neljältä kokoonnuimme talliin koulutuskurssia varten, Ridkay otti puolet porukasta ja Clementina toisen puolen ja lähdimme jälleen kasvatustallille tutustumaan varsojen elämään. Se oli hauskaa ja nuoriso tuntui olevan tänään innoissaan viilenevästä kelistä poukkoillen pitkin laitumia. Saimme opetella pareittain varsan kanssa loimittamista, joka olikin untuvikkojen eka kerta (varsojen siis, ei sentään meidän..)

Kurssi meni tänäänkin nopeasti ja palasimme Tulipuroon sopivasti päivälliselle. Ei kuitenkaan ollut nälkä, joten suuntasin tupaan tekemään päivän läksyt, jotka koostuivatkin suurilta osin ranskan tehtävistä. Viiden jälkeen hiippailin Noellen luokse sovitulle tapaamiselle, jolla selviäisi pääsisinkö pooloilemaan tänään. Meidän oli määrä startata tallipihasta viideltä kohti poolotilaa, joten Tom oli luvannut hakea minut tätä kautta, mikäli pääsisin mukaan, koska ratsain en porukan mukaan enää ehtisi. Onneksi Mitz kulki kätevästi käsihevosena paikanpäälle ja kotimatka sujuisi ponin kanssa. Aivi oli luvannut hoitaa ponin mukaan ja saisi se sitten ainakin liikuntaa, vaikka en mukaan lähtisikään. Aivan kuten olin arvellutkin ei pooloilulle lupaa vielä tälle viikolle herunut. Masentuneena lompsin takaisin tupaan laittamaan Aiville viestiä, että poni saisi urheilla heidän kanssaan myös toiseen suuntaan, tulisin sen sitten ottamaan kyllä itse pois. Paneuduin hyvän tovin koulutehtäviin, tupa oli hiljainen, joten sain hyvin keskityttyä lukemiseen huomista rotutiedon esseetä varten, joka meidän oli määrä kirjoitella luokassa muutamien tietojen pohjalta, koska meillä oli sijainen. Saatuani lukemisen päätökseen menin ottamaan pooloilijoiden palatessa Mitzin heiltä ja hoidin ponin iltatalliin. Huomenna liikuttaisin sen itse, vaikka henki menisi, vaikka Noelle oli kai tainnut huomauttaa lähtiessäni, että oman kunnon mukaan sitten ratsasteltaisiin.

Tiistaina heräsin varttia ennen aamupalaa ja kiirehän siinä tuli. Kiireessä aamupalan vetäistyäni suuntasin tallille pistämään Mitziä kuntoon ratsastustuntia varten. Saimme Mitzin kanssa tehdä perustehtäviä käynnissä ja ravissa ja laukassa kaksoistunnin aiheena oli väistöt tai ainakin niiden alkeet laukassa. Kuntoni ei vielä sallinnut kovin paljoa ravi- ja laukkatyöskentelyä, joten lopettelimme Ridkayn luvalla jo puolta tuntia ennen muita. Kieltämättä siinä kohtaa oli kyllä jo niin huono olokin, etten olisi pystynyt enää yhtään menemään. Kylkeen pisti kiitettävästi ja kuin sumussa hoidin ponin pois ja vein tarhaan. Sitten suuntasin vielä kirjoittamaan hoitovihkoon ja lounaalle. Lounaan jälkeen meillä oli kehonkielen kaksoistunti tallissa, jolla lähinnä nojasin seinään ja kuuntelin puolella korvalla mitä opettaja selitti, itse asiat olivat helppoakin helpompia. Viimeisellä tunnilla oli rotutiedon esseen kirjoittamista, joka oli mukavan rauhallista ja sain keskityttyä tehtävään oikein kivasti ollen tyytyväinen lopputulokseen. Koulun jälkeen ei onnekseni ollut mitään ylimääräistä aktiviteettia, koska nukahdin samantien, vaikka tarkoituksena oli vain hieman oikaista jalkoja tuvan sohvalle. Heräsin siihen, kun jotain painavaa hyppäsi tai heitettiin päälleni. Charlotte meinasi saada mustan silmän, kun kiukkuisena tyrkkäsin tytön alas päältäni.
- Älä hei viitti! kivahdin tytölle ja nousin salamana ylös mennen omaan huoneeseeni, kun ei täällä kerran rauhassa saanut olla.
Se luulo oli kuitenkin turha, sillä ei mennyt kuin hetki ja huoneen oveen koputettiin. Arvatenkin häiritsijä oli jälleen kerran Charlotte.
- Anteeksi kun mä sillain, ei kai sua sattunut? tyttö kysyi ovenpieleen nojaten.
- Ei se mitään, sanoin avaten tietokonetta Netflixin toimimisen toivossa.
Ovi sulkeutui vihdoin ja pääsin paneutumaan uuteen elokuvaan, jota olin odottanut julkaistavaksi. Katsottuani elokuvan ei oikeastaan väsyttänyt, mutta kello oli jo puoli kaksitoista, joten oli parempi käydä nukkumaan, jos mieli herätä virkeänä uuteen päivään.

Vastaus:

Heh, no jo tuli pieni tiedonmurunen hupparityttöä koskien. Tosin pieni vain. Kriisipalaveri olisi kyllä paikallaan jos sama meno jatkuu. Olethan kuitenkin sosiaalinen tapaus, joten jotakin lumoavaa tai muuten vain epäilyttävää täytyy tuossa tytössä olla, kun et kerran saanut edes tervehdystä tulemaan.

Vaikka luenkin näitä tarinoita kuukauden jäljessä, minusta on hauskaa, että etenet oikean ajan rytmissä. Ainakin tuon hetkisen säätilan kuvaaminen sopii juuri tähän päivään, ja minusta on aina parempi, mitä enemmän tarina antaa samaistumispintaa – edes jollakin tasolla. Sanon tämän varmaan sadannen kerran, mutta tarinasi ovat samaistuttavia siinäkin suhteessa, että ne ovat aivan tavallisen ihmisen aivan tavallista arkea. Vaikeuksia nousta sängystä maanantaina, oppitunneilla istumista, sairasteluja ja kavereihin ärsyyntymistä. Ihan tavallisia juttuja, mutta tärkeitä asioita kirjoittaa, koska niistähän elämä koostuu.

Lisäksi pidän siitä, että pääsen aina sinun tarinoidesi (ja toki monien muidenkin) pohtimaan asioita ja omaakin elämää. Olen saanut hyvin paljon itselleni näiden tarinoiden kommentoinnista.

Annan tarinasta £46 sekä kaksi tupapistettä.

- Bretrix, 4.11.

Nimi: Christian

17.09.2017 15:23
Vauhdikas syysmaasto

Nostin Mitzin varusteet sunnuntain kunniaksi karsinan viereiselle telineelle ja ryhdyin harjaamaan maailman pahimman karvanlähdön omaavaa ponia. Suuren osan syyskarvastaan se olikin jo onneksi vaihtanut, joten eiköhän se karvanlähtökin pian saataisi loppumaan.. Viimeistelin ponin vielä pehmeällä dandyllä ja satuloin tottuneesti. Olin kiristämässä vyötä, kun April ilmestyi ovelle laittaen kypärää päähänsä. Hän ojensi samalla suitset naulasta ja kiitin tyttöä lämmittäen kuolaimia. Suitsin tammani ja olimme molemmat valmiita lenkille, josta olimme sopineet aiemmin tällä viikolla. Ponit varmasti tulisivat hyvin toimeen, koska molemmilla oli melkoinen persoona. Figge ja April odottivat ulkona tullessamme ovesta ja ajattelin, että ratsastaisimme tutun metsälenkin tänään näyttäen parille lähimaastoja. Lähdimme käymäjalkaa hiekkatietä pitkin Figen ja Aprilin ottaessa johtopaikan, koska ruuna oli reippaampi liikkeissään. April kääntyi satulassa ensimmäisessä risteyksessä ja kysyi opastusta, jolloin ohjasin heidät raipalla kääntymään vasemmalle. Mitz oli tänään täynnä vauhtia ja minulla oli lieviä vaikeuksia saada se pysymään hiekkatiellä kävelyvauhdissa tamman tanssahdellessa levottomasti, tämän viikon kevyt lenkitys ei selvästikään ollut tehnyt hyvää ponin pääkopalle. Varjot lankesivat ponin jalkoihin auringonpaisteessa sen viihdyttäessä niillä itseään sinkoillen edes takaisin leveällä tiellä.
- Onks toi aina tollanen, April naurahti ponille.
- Enemmän tai vähemmän, viittasin kääntymään metsäpolulle hymyillen.
Mitz pärskähti metsään kääntyessä ja pakeni mukamas lehdistön heittämiä varjoja, jolloin sen kaviot lipsuivat märän lehtimaton päällä ja poni loikkasi pidemmälle Figen ohitse. Yritin turhaan saada ponia hallintaani, koska se oli jo päättänyt häipyä paikalta viilettäen yhä pidemmälle metsäpolkua, joka onneksi oli lehtiä lukuunottamatta tasainen. Oksisto vain suhahteli ohitse oikealta ja vasemmalta ponin kiihdyttäessä tahtia. Sivusilmällä huomasin Figen ja Aprilin seuraavan meitä tasaisen matkan päästä laukassa ja jossain vaiheessa Mitz pysähtyi huomattuaan ettei kaveri lähtenytkään leikkiin mukaan.
- Mie niin arvasin tämän, katsahdin Apriliin anteeksipyytäen tytön saavuttaessa meidät.
- Ei se mitään, onneksi Figge ei mokomista välitä.
Vilkaisin tyynen rauhallista ponia, joka vain ihmetteli miksi olimme pysähtyneet kesken mukavan sunnuntailenkin.

Palautin asentoni satulassa, noukin pudonneen jalustimen ja otin ohjat paremmin tuntumalle jatkaaksemme matkaa. Pari kertaa piti hengähtää syvään, sen verran oli keuhkoihin ottanut äkillinen kiitolaukkapätkä. Emme olleet onneksi laukanneet kovin kauaksi polkua pitkin ja ponikin ehtinyt rauhoittua, joten jatkoimme matkaa aukiolle. Minulle kuitenkin riitti maastoilut tällä erää ja palasimme aukiolta toista reittiä kotiin kävellen ja ravaillen hiljaksiin. Mitzin karva hohti mukavasti saatuani sen harjattua lenkin päätteeksi ja se mutusteli karsinassa päiväheiniään, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ahkera harjailu tällä viikolla oli tuottanut tulosta karvassa, kun muuta en ollut jaksanut tehdä ponin kanssa. Annoin tammalle porkkanan taputtaen sitä kaulalle lähtiessä, ulkona oli viisi astetta lämmintä, joten se sai jäädä sisään hetkeksi kuivattelemaan ennen tarhaamista. Kävelin Aprilin rinnalla sisälle lounaalle, maastoretken tapahtumat kertaantuivat molempien mieleen ja nauroimme jo Mitzin hölmöilylle yhdessä. Kävin lounaan jälkeen nopeasti suihkussa välttääkseni iltaruuhkan ja sitten käperryin ihanasti sohvalle fleeceviltin alle katsomaan lempisarjaani. Olipa hyvä kun olin jaksanut tehdä koulutehtävät perjantaina! Kyllä elämä oli ihmisen parasta aikaa.

Vastaus:

Hei! Ei ole reilua, että edellisessä tarinassasi tutustutaan mystiseen tyttöön ja heti kun siirrän ahnaan katseeni seuraavaan tarinaan, en saa lausettakaan koko hahmosta. Onneksi on vielä yksi tarina odottamassa.

Tämä tarina oli juuri sellainen, kuin otsikon mukaan saattoikin odottaa.. vähemmän katastrofaalinen tosin. Nämä maastotarinat ovat muodostuneet tavallaan sinun standarditarinoiksi, joita kirjoittelet aina tasaisin väliajoin tauottamaan suhteellisen intensiivistä opistoelämää. On ihan oikein pudottaa aina väliin muutama superlyhytkin tarina. Muistankohan ihan väärin, mutta minusta tuntuu, että joskus alkuaikoinasi jokainen tarinasi oli tyyliin kilometrin mittainen..?

Tämän tekstin ehdoton hauskuus oli hevosissa. Välillä vain hymyilyttää, kuinka pöljiä mutta silti niin viisaita nuo eläimet voivatkaan olla.
”Se oli jo päättänyt häipyä paikalta viilettäen yhä pidemmälle metsäpolkua.”
”Vilkaisin tyynen rauhallista ponia, joka vain ihmetteli miksi olimme pysähtyneet kesken mukavan sunnuntailenkin.”
Upeaa.
Kyllä hevosista saa revittyä komiikkaa.

Annan sinulle £30 ja tupapisteen.

- Bretrix, 4.11.

Nimi: Christian

15.09.2017 20:58
Salaperäinen syysmorsian (perjantai 15.9.)

Perjantaiaamuun silmäni avatessa epäilin näkeväni houreunta, kun verhojen välistä paistoi pitkän sadejakson jälkeen ihkaoikea aurinko! Hymyillen nousin istumaan ja todettuani kellon olevan puoli kuusi nousin avaamaan verhot ja aamutoimet tehtyäni puin verkkarit jalkaan. Lenkille ei auttanut flunssassa lähteä, mutta pieni kävely ulkona voisi herättää mukavasti. Tuvan ulkopuolella lähes törmäsin uuteen oppilaaseen.
- Ai anteeksi, enhän mie huomannut sua lainkaan, ootko uusi täällä? kysyin puoliääneen sopertaen, että sillä tavoin törmäilin ihmisiin.
Tyttö hymyili arasti, ei katsonut silmiin, hänessä oli jotain kovin tuttua, mutta en keksinyt mitä. Sanoin meneväni kävelemään ja kysyin lähtisikö hän seuraksi. "Miksikäs ei" olin kuulevinani pinkin hupparin sisältä. Kävelimme yhtä matkaa ulos, kumpikaan ei sanonut sanaakaan, ei tarvinnut. Sillä hetkellä tiesin, että olin löytänyt sielunkumppanini. Tyttö vilkuili minua jo puolivälissä matkaa uteliaasti, mutta aina kun käänsin katseeni häntä kohden hän väisti. En sanonut sanaakaan koko aikana, kun kiersimme lähiympäristössä puolentunnin kävelylenkin. Aamupalalla hän meni istumaan Garnetin tuvan kanssa, enkä saanut katsettani irti tytön kapeista kasvoista ja mustista hiuksista, joihin oli aamuvarhaisen kosteudessa muodostunut sieviä laineita. Hän hymyili minulle ujosti katseemme kohdatessa.
- Se on Christiankin löytänyt itselleen morsmaikun, Charlotte tökkäsi minua kylkeen, niin että meinasin tukehtua ajatuksissani näykkimääni voileipään.
Saatuani yskittyä pahimmat leivänmurut (ja puolen opettajakunnan kääntyessä katsomaan tarvittiinko kenties Heimlichin-otetta) mulkaisin Charlottea kiukkuisesti sanomatta sanaakaan ja nousin viedäkseni tarjottimen pois. Vilkaistessani Garnetin pöytään tyttö oli poissa.
- No niin, kato nyt mitä sait aikaan! kuulin Aivin tiuskaisevan ja nousten perääni.
- Ei se mitään sillä.. tyttö aloitti, mutta viittasin kädellä häntä olemaan hiljaa keskittyessäni maailman uutisiin Iltasanomien nettisivuilta tuvan sohvalla.
- Lontoossa on tapahtunut terrori-isku, sanoin hänelle vakavana.
- Mitä? Ihan oikeastiko? tytön suu jäi auki ja hän istui viereeni katsomaan uutisia.

Onneksi pikainen vilkaisu Facebookiin paljasti, että oma Lontoossa asuva tuttavaperhe oli kunnossa. Huokaisten helpoituksesta suljin koneen kannen ja asettauduin sohvalle makaamaan kädet pään takana nostaen jalat Aivin syliin. Tyttö naurahti kutittaen minua jalkapohjista, mutta lopetti kun meinasi saada mustan silmän.
- Mikäs sua vaivaa, olet sä rakastunu? Ällöttävää, Aivi naurahti kun en kolmannellakaan kerralla vastannut hänen kyselyihinsä siitä kuka tyttö ruokalassa oli. Ja miten olisinkaan voinut vastata, kun en tiennyt.. vielä.. Ottaisin kyllä asiasta pikimmiten selvää, se oli selvä juttu.
- Mitä aineita sulla on tänään? kysyin pakaten laukkuuni rotutiedon ja saksan kirjat.
- Ei kai mitään tähdellistä, oisko ollu jotain peruskauraa, tyttö sanoi venytellen.
Minua huvitti tytön rento asenne koulunkäyntiä kohtaan, hän ei ainakaan turhaan stressannut yhtään mistään. Charlotte tuli loppuporukan kanssa ovesta ja kukin paineli omille tahoilleen koulukirjoja etsimään. Tyttö jäi epävarmana seisomaan eteiseen alkaen tehdä tikusta asiaa.
- Tota.. anteeks se äskeinen, hän sopersi katsoen vuoroin kattoon ja maahan.
- Ei se mitään, leikkiähän se oli, virnistin ja tyttö huokaisi helpottuneena.
Minut tiedettiin temperamenttisena, mutta kuitenkin reiluna kaverina, joka leppyi nopeasti, jos oli aihetta. Oli mielestäni lapsellista jäädä kiukuttelemaan päähänpistoina sanotuista asioista. Charlotte jäi lukemaan lehteä sohvalle, ilmeisimmin hänellä ei ollut sen enempää velvotteita, kun koulureppukin oli pakattu. Johnin lähdön myötä tuvassa oli vallinnut myöskin hyvä rauha ja kaikki tulivat hienosti toimeen keskenään, jonka myötä myös yhteishenki oli parantunut. Toisaalta olin kesäleirin (ja parin viihdepäivän) myötä oppinut luottamaan ja tuntemaan poikaa paremmin, joten emme olleet enää täysin vastakkain.

Kello soi koulun alkamisen merkiksi hieman ennen yhdeksää. Luonnollisen hevosmiestaidon tunnilla teimme onneksi perustehtäviä teoriasta, jaksaminen ei olisi kyllä riittänyt mihinkään. Mitzin liikutuksetkin olivat tällä viikolla jääneet hävettävän vähälle. Alexilla ja Jaylla oli mustat lasit, ilta oli tainnut taas mennä pitkäksi Ikiajon puolella. Voin vaikka lyödä vetoa, että toinen pojista nukkui aivan saletisti. Professori Hildridge seisoi jälleen tanakasti luokan edessä toitottaen jotakin vapaaehtoisesta opiskelusta, ilmeisesti kommentti oli jälleen kerran tarkoitettu takarivissä keskenään hihittäville kaksosille Emmalle ja Pearlille, joiden mielestä opiston söpöimpien poikien listaus oli tärkeämpää kuin taitojen opiskelu käytännössä. Opettaja oli tänään valinnut harmaan villapaitansa näemmä juuri värjättyjen hiusten sävyn mukaisesti ja monotonisena toistuvat lauseet peräjälkeen saivat minut lähes unen rajamaille, kunnes äkkiarvaamatta Emma pomppasi kiljaisten pystyyn takarivistä saaden kaikkien huomion sadasosasekunnissa.
- hä-hä-hämähäkki on tuola! tyttö kirkui minkä kurkusta lähti, hän sai jopa Alexin nostamaan laseja sen verran että poika kääntyi ympäri nostaen kulmakarvaansa.
- niin mikä sielä on? Jaykin hätkähti hereille.
- hämähäkki, varmasti Englannin suurin! tyttö osoitti tärisevällä kädellä Pearlin ja hänen välissään olevien pulpettien eteen.
Kohtuu suuren hämähäkin olivatkin tytöt kyllä bonganneet, mutta onneksi professori sai luonnonlapsen (hämähäkin siis, ei Emmaa) kuljetettua pihalle ikkunasta ja tunti jatkui yhtä tasaisen puuduttavana.

Rotutiedon luokkaan mennessäni nyökkäsin professori Dalgonylle, joka pyyhälsi käytävällä vastaan.
- Mihinkäs sillä noin kiire oli? kysyin istahtaen ikkunan viereen paikalleni, Alexin viereen.
- Lähti kai astmapiippuaan hakeen, kun Jay kävi hermosauhuilla välitunnilla sen pistokokeen takia.
- Ai niin minkä kokeen, silmäni levahtivat niin isoiksi, että psykologi olisi nähnyt niistä heti "pulassa ollaan" ilmeen.
- Meillä on kuulemma pistokoe tänään, vaihteeks, poika sanoi heittäen jalkansa alas pulpetilta ja potkaissen ikkunan kiinni kiittäessäni häntä sekä ikkunasta että varoituksesta pistokokeen suhteen.
Sain juuri ja juuri kerrattua muutamia asioita viime tunneilta opettajan pyyhältäessä vähintään yhtä kovaa vauhtia takaisin, toisinaan oikein ihmettelin, miten ihminen, jolla on astma saattoi liikkua niin nopeasti.
- No niin, opettaja kröhi viimeisiä kurkkuääniä selväksi, siihen kokeeseen tosiaan.. laittakaapa kirjat nyt jo pois ja kynä sekä kumi esille.
Sain juuri ja juuri eturivissämme istuvalta Jaylta napattua toisenlaisen kumin kädestä, ennen kuin hän ehti perinteisesti kysyä minne se piti laittaa.
Pearl ja Emma tirskuivat takarivissä, jälleen kerran. Heidän käytöksestään päätellen oli kyllä mahdotonta sanoa millä tunnilla oltiin, kun kaikki aineet olivat tyttöjen mielestä aivan yhtä hauskoja. Pistokoe meni suhteellisen hyvin, vaikka en kyllä ihan kaikkea muistanutkaan. Tyytyväinen kyllä sai silti olla suoritukseen.

Viimeisellä tunnilla meillä oli saksaa. Keskittyminen ei riittänyt enää sinne asti, vaan katselin ikkunasta ulos nojaten samalla kyynärpäätä pöytään. Sivusilmällä katsoin missä kohtaa kappaletta mentiin, että joten kuten olin kartalla, jos minulta jotain kysyttiin. Eipä kysytty, tosin kerran jos toisenkin professori Bayer vilkaisi minun suuntaani, jos olisin voinut pelastaa tämän tietämättömän luokan, mutta minulla ei ollut tänään aikomustakaan viitata. Hoitakoot muut välillä läksyjen teon, ajattelin. Lopputunnista tuli taas perinteinen hetki, kun Olga-mummo, joksi häntä leppoisasti saimme kutsua, otti taas kissansa kuljetuskopista ja saimme käydä niitä moikkaamassa. Se aiheutti minussa tavallistakin enemmän aivastelua ja dementoitunut kun opettaja jo alkoi olla, kysyi olinko mahdollisesti kissoille allerginen. Totesin etten ainakaan tietääkseni ollut, kun niitä kotoakin löytyi kahdeksan kappaletta, flunssa minulla sen sijaan kyllä oli. Nainen nyökkäsi ymmärtäväisesti ja päästi meidät aiemmin pois, hitsi, pitäisi olla flunssassa enemmän. Toisten valmistautuessa poolokurssille perjantai-illan ratoksi päätin mennä hetkeksi pitkäkseni ja perehtyä sitten läksyihin, jotta viikonloppu jäisi vapaaksi kouluhommilta ja jaksaisin ehkä Mitzinkin kanssa tehdä jotakin. Poolokurssi sai tänään jäädä, koska jaksamista ei vain ollut sinne asti. Onnellisena siihen ajatukseen tuudittautuen, että kouluviikko oli lopulta ohitse nukahdin samantien.

Vastaus:

Jaha, vai tällaista tällä kertaa! Ei varmaan tule yllätyksenä kun sanon, että tuo otsikko houkutteli tarinan kimppuun normaalia enemmän. Vaikka eihän tarinassa edetty niin nopeasti kuin olisi saattanut olettaa. No, ainakin jää matskua seuraaviin tarinoihin (jotka jo kivasti odottelevat kommentoijaansa). Näiden tarinoiden lukeminen pitkästä aikaa tekee kyllä hyvää. Tämänkin tarinan äärellä sain rauhoittua ja lipua hetkeksi pois kämpästäni ja kaupungistani ja asettua aivan toisenlaisiin maisemiin.

Pientä säpinää nämä sinun tarinasi kyllä vaihteeksi kaipaavat! Kohtaamisesi tytön kanssa oli erikoinen, ja minusta tuollainen hiljaisuus olisi ollut omituista. Mutta teillä selvästikin bondasi, tai ette ainakaan antaneet puhumattomuuden muuttua kiusalliseksi. Mielenkiintoista tästä taisi tehdä juurikin se, ettet edes tiedä hänen nimeään vielä.

Ja sitten sitä perinteistä hyvien kohtien listaa:

1) Tyttö hymyili arasti, ei katsonut silmiin, hänessä oli jotain kovin tuttua, mutta en keksinyt mitä.
2) Alexilla ja Jaylla oli mustat lasit, ilta oli tainnut taas mennä pitkäksi Ikiajon puolella.
3) Kohtuu suuren hämähäkin olivatkin tytöt kyllä bonganneet, mutta onneksi professori sai luonnonlapsen (hämähäkin siis, ei Emmaa) kuljetettua pihalle ikkunasta ja tunti jatkui yhtä tasaisen puuduttavana.
4) Sain juuri ja juuri eturivissämme istuvalta Jaylta napattua toisenlaisen kumin kädestä, ennen kuin hän ehti perinteisesti kysyä minne se piti laittaa.

Noniin, sitten saaliinjaon vuoro! Saat £42 ja kaksi tupapistettä.

- Bretrix, 4.11.

Nimi: Christian

12.09.2017 20:15
Sateinen tiistai 12.9.

Tiistai aukeni vesisateessa, kuinkas muutenkaan Englannissa. Nostin kuitenkin verhot reippaasti ja tallustin hammaspesulle nallefleeceyökkärihousuissa, onneksi kukaan ei ollut näkemässä.. Saatuani aamutoimet hoidettua vaihdoin ratsastusvaatteet päälle ja suuntasin ennen aamiaista harjailemaan Mitziä, koska tänään olisi ekoilla tunneilla ratsastusta. Ratsastustunnilla olimme onneksi menossa maastoon, törkeä syysflunssa oli vallannut minut, mutta urheasti olin silti suorittanut viime viikon ja eilisen koulutyöt. Tosin täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että ranskan läksyt oli kai tehty vähän sinnepäin. Noh.. pääasia että oli tehty, eikös? Tallustettuani talliin hakemaan Mitzin harjapakkia Crimer tervehti iloiseen tapaansa ja painui suoraan hommiin talikonvarteen. Harjasin kaikessa rauhassa Mitziä, kunnes kello tuli puoli kahdeksan ja suuntasin aamupalalle. Nappasin tarjottimelle kolme voileipää Lauran viisastellessa puoliksi huvittuneena, ettei flunssa ainakaan ruokahalua kyllä vienyt. Hymyilin naiselle lämpimästi ja istuin lupaa kysymättä keskelle Fudgen pöytää, jossa istuivat melkein kaikki jo. Sanaakaan sanomatta kaikki söivät leipänsä tai muronsa (en koskaan ollut henkilökohtaisesti muro-innostusta ymmärtänyt, mutta kukin tavallaan) ja suunnistin kohti tupaa keräämään päivän kamppeet valmiiksi uuteen koululaukkuun. Eipä tänään hirveästi mitään tarvittu, kun ratsastuksen jälkeen meillä oli vain kehonkieltä ja rotutietoa, joista jälkimmäisessä oli kirja. Etsittyäni pinkan päältä vielä penaalin heitin repun olalleni heittäen sen mennessä tuvan eteiseen, muuten unohtaisin sen kyllä täysin ratsastuksen jälkeen.

Suunnistin tallille laittamaan Mitziä kuntoon, tänään oli palkkiona hyvin tehdystä ratsastusharjoittelusta viime aikoina kuulemma hoitohevosten kanssa maasto, jonne Crimer oli luvannut meidät paimentaa (ei sillä että mitään paimennusta kukaan tarvitsi) koska ratsastuksenopettajilla oli kiirettä tänään kokousten kanssa (ovatkohan kokouksetkin hevosen selässä). Satuloidessa poni näytti taas happamelta, taisi olla se aika kuusta tulossa. En jaksanut kiinnittää kiukutteluun huomiota, olin huomannut että satulointi sujui nopeammin kun ei kiinnittänyt huomiota. Toki siinä kohdin, jos oli reidessä hampaanjäljet, niin oli hyvä komentaa, mutta muuten sai minun puolestani kiukutella vapaasti, kunhan tähän komeaan kroppaan ei kajottu. Suitset menivät tänään hyvin päähän, toisinaan tamma ei viitsinyt avata suutaan, mutta tätä ongelmaa ei nyt ollut pitkään aikaan enää ollut ja nykyisin neiti tuli jopa tarhassa hiukan vastaan hakiessa (ei se silti oman ponini Jasminin tasolle yltänyt, joka odotti jo portilla auton kaartaessa tallipihaan). Kokoonnuimme ulos mukavaan syyskeliin, sadekin oli tauonnut ja oli todella mukava lämmin keli maastoilulle. Kaikkien ollessa valmiita Crimer jakoi porukan osastoon, jonka hännille jouduimme totutusti Mitzin kanssa, Renellä ratsastavan Eleanorin ja Emman ratsun, welshcobruuna Jackin, jälkeen. Mitzi tuntuikin tänään olevan menopäällä! Edettyämme hetkisen jonomuodossa pysähdyimme rinteelle katselemaan Ikiajon laakson maisemia. Syksy oli värittänyt maastoa hienosti ruskean, keltaisen ja oranssin eri väreihin ja auringonvalossa maisema olisi näyttänyt jo liiankin satumaiselta, joten onneksi tänään satoi.. Joki kimalteli vielä kivasti maiseman välissä muodostaen S-kirjaimen, kesällä sitä ei juuri näkynytkään, kun lehdet peittivät näkymän. Laakso näytti miltei alastomalta, kun suurin osa sitä reunustavista tammen- ja vaahteranlehdistä oli pudonnut alas märäksi matoksi.

Kuusimetsän takaa aukeni lähemmäs jokimaisema ohittaessamme kylän, se tarjosi kivaa harmoniaa, vaikka kylä olikin melko vilkas tähän aikaan aamupäivästä. Tie muuttui jyrkäksi ja koska oli satanut useamman päivän Crimer komensi meidät varmuuden vuoksi taluttamaan kivikkoisen polun alas. Hyvin siitä selvittiin, eikä Mitz ymmärtänyt miksi se ei saanut kiirehtiä polkua alas. Laskeuduttuamme joelle annoimme halukkaiden juoda siitä ja vilkaistuani kelloa tiesin, että pian oli retken kohokohdan hetki. Ei mennyt aikaakaan, kun Crimer ohjasi meidät laavulle ja saimme syödä eväitä. Osa piti hevosiaan kiinni ja istuin itse kivellä pitäen ohjia kädessä Mitzin nyhtäessä viimeisiä ruohonkorsia vieressäni. Sillekin oli varattu pari omenaa, jotka lohkoin tamman eteen eväsretken päätteeksi. Jack katseli niitä kaihoisasti, Emma ei ilmeisesti ollut muistanut ottaa ponilleen herkkupalaa mukaan ja ruuna oli pahoillaan. Välipalan jälkeen jatkoimme matkaa ja huomasin tienlaidassa uudet puupinot ja Mitzin nostaessa päätään ihmetellen kokosin ohjia vähän enemmän tuntumalle, siltä varalta että se säikkyisi. Pääsimme niiden ohi kuitenkin kunnialla, vaikka edessä menevä Jack pomppasikin melkein Mitzin alle. Mitään joukkokatastrofia ei kuitenkaan syntynyt ja matka jatkui metsätieltä päätielle, jota piti kulkea hetken matkaa. Hevoset olivat kuitenkin tottuneet ajoneuvoihin, eivätkä ohi ajavat isotkaan ajoneuvot tavallisesti tuottaneet ongelmia. Käännyimme sillan alta vasemmalle Ikiajon kylttejä, täältä en ollutkaan ennen ratsastanut. Olikohan Crimerillä takataskussaan muitakin yllätyksiä maastoilijoiden päänmenoksi? Kuljimme kuitenkin laaksoon lopulta tuttua reittiä, jonne tie yhdistyi myöhemmin ja sänkipellon läpi laukattuamme ratsastimme puiden reunustamaa hienoa reittiä kylään. Ostin kioskista limsan ja Mitzille uuden omenan. Kätevää kun oli kioski, jonka tarvikkeet palvelivat sekä meitä että hevosia! Sammuteltuani janon ihastelimme maisemaa hetkisen. Ikiajo todellakin oli nimensä veroinen paikka! Sitä ympäröivät sadat (tai jopa tuhannet) puut, joiden välistä aurinkoisena päivänä kimmellys pääsi läpi paksujen lehvästöjen. Keskellä kylää oli pieni ja sympaattinen toivomuslähde, johon oli vuosien varrella kertynyt kolikkoja.

Ihmeteltyämme tarpeeksi maisemia palasimme Tulipuroon metsäreittiä kävellen. Reitti vei uittolammelle, mutta nyt oli jo liian viileää uimiselle. Nummen poikki ravattuamme saavuimme harjulle, jossa ei tällä kertaa pysähdytty. Mukava tuuli tarttui ponin harjaan nummella, muttei kuitenkaan ollut liian kylmä. Ylämäestä kävelimme tallille, jossa hoidin ponin ja vietyäni sen ulos katsoin päällisin puolin, että varusteet jäivät siisteiksi. Pesin suojat ja vein myös huovan kuivumaan, kohtuullisen paksun karvan jo kasvattaneelle Mitzille oli tullut hiki. Pian olisikin varmasti aika se taas klipata. Siivottuani karsinan olisin voinut kaatua suoraan sänkyyn, mutta sain raahauduttua jopa ajoissa kehonkielen tunnille. Onneksi tänään oli teoriaa, sillä energiataso ei olisi enää riittänyt minkään sortin käytännönharjoittelulle ratsastuksen jälkeen. Kävimme syömässä, jonka jälkeen päivä jatkui rotutiedolla ja kehonkielen toisella tunnilla sitä ennen. Rotutiedossa käsiteltiin hollantilaisen puoliverisen määritelmää ja sitä mitä rotuja sen jalostukseen voitiin käyttää. Minulle tuli yllätyksenä, ettei siihen hyväksytty suomalaisia puoliverihevosia, vaikka niiden suvuista löytyi useinkin saksalaista verta ja kantakirjoja, jotka taas olivat hollantilaisilla sallittuja. Välipalan jälkeen olin tyytyväinen, ettei tarvinut raahautua tänään ylimääräisiin aktiviteetteihin. Hetken pohdittuani avasin Netflixin koneelta, ei tehnyt mieli lähteä lenkille, eikä se ehkä olisi ollut fiksuakaan tässä flunssassa. Puoli kahdeksalta väsymys oli jo voittanut ja Aivin kurkatessa makuuhuoneen ovesta olin ajat sitten sammunut kesken lempisarjani, Supernaturalin. Hiljaa tyttö hiippaili huoneeseen, otti koneen asettaen sen yöpöydälle ja heitti fleeceviltin päälleni sulkien sitten oven hiljaa.
- Eiks Chris tulekaan? Charlotte ihmetteli.
- Se nukkuu jo, Aivi sanoi ja jäi hymyillen miettimään tarinaan jatkoa.

Vastaus:

Tällä tarinalla oli taas hyvä startata kommentointiurakka, jota olen sinnikkäästi kerryttänyt jo jonkun aikaa.. Tämä oli sopivan rento ja sopi täydellisesti tähän hiljaiseen lauantaiaamuun. Yllätyin tosin siitä, että tarina oli kahta viimeistä virkettä lukuun ottamatta pelkkää kerrontaa. Se kyllä loi rauhallisen fiiliksen. Tuntui, että tekstin myötä upposin paitsi sinun ajatuksiisi, myös omiini. Tyylisi oli perinteikästä sinua, eli maanläheistä kuvailua, johon sekoitat sulavasti päässäsi pyöriviä aiheita.

Vaikka tämä olikin melko arkista perustekstiä, eikä mitään sävähdyttävää tapahtunut, olit taas lisännyt pieniä asioita elävöittämään tekstiä. Esimerkiksi kaikki sulkeissa olevat kohdat korostuivat tekstistä. Paras niistä oli ”ovatkohan kokouksetkin hevosen selässä”. Toinen huvittava virke oli seuraavanlainen: ”Toki siinä kohdin, jos oli reidessä hampaanjäljet, niin oli hyvä komentaa, mutta muuten sai minun puolestani kiukutella vapaasti, kunhan tähän komeaan kroppaan ei kajottu.”

Annan sinulle tästä £38 sekä tupapisteen.

- Bretrix, 4.11.

Nimi: Christian

05.09.2017 16:36
No nyt mie sitten unohdin ne pro kirjat listata xD ne vielä:

Liekkilehti
Kaley Stone: Sairauksien PRO £22,00
Mary Kiber: Luonnollisen hevosmiestaidon PRO £22,00
Juan Lakes: Maailman hevosrotujen PRO £22,00
Darlene Footy: Ranskan kielen PRO £22,00
Rupert Ruler: Saksan kielen PRO £22,00
yht. £110,00

Vastaus:

Lisään nämäkin.

- Bretrix, 30.9.

Nimi: Christian

05.09.2017 16:32
Ostoksilla Ikiajossa. Innokkaasti matkani kulki kohti Liekkilehteä ja silmäilin kädessäni olevaa listaa, jonka Bretrix oli juhlallisesti antanut ja sanonut, että kirjat ovat juuri tulleet painosta. Ei niiden hankinnalla kiire ollut, vasta keväällähän niitä alettiin opiskella, mutta halusin silmäillä niitä läpi rauhassa, päätinpä samalla käväistä muissakin puodeissa kuluttamassa ansaittuja roposia minulle ja toki ponikin tarvitsi yhtä ja toista syksyyn. Ostosreissun puolivälissä hengähdin hetkisen Kanelikierteessä ja ostin kuuman kaakaon istahtaen hetkeksi katselemaan kaupoissa asioivaa nuorisoa.

LIEKKILEHTI
Ed Waterdrop: Hoitamisen perusopas £19,50
Justin Ylew: Hevosammattien suuri käsikirja £17,50
1900-luvun tunnetut hevosihmiset £6,00
Tyypillisimmät sairaudet ja hoitokeinot £10,00
Hevosurheilulajien tietopaketti £10,00
Kouluratsastuksen salat £14,00
Kenttäratsastus £14,00
Täytelyijykynä £1,50 (lyijy muuten puuttuu kaupasta vai tuleeko mukana :D)
Teroitin £1,00
Pyyhekumi £0,50
Penaali £2,50
A4-vihko £2,00
Päiväkirja £6,00
Kalenteri £6,00
Lompakko £14,00
Kuulokkeet £16,00
Aikuisten värityskirja + kynät £25,00
yht. £165,50

VAATEKULMAUS
Ratsastusliivi £30,00 (musta)
Turvaliivi £120,00 (t.sininen)
Heijastinliivi £5,00
Vedenpitävä takki £35,00 (t.sininen)
Fleecehuppari £25,00 (t.sininen)
Collegehousut £25,00 (t.sininen)
Pyjama £17,50 (punainen)
Sormikkaat £2,00 (valkoiset)
yht. £259,50

NAHKASATULA
Estehuopa, neliömalli £21,00
Geelialusta £26,00
Satulavyöt koulu + perus £54,00
Turvajalustimet + hihnat £125,00
Jalustimet + hihnat £110,00
Satulansuojus x 3 £21,00
Satulasaippua, suihkutettava £6,00
Nivelsuitset £100,00
Juoksutuspaketti (sis. juoksutusvyö, sivuhjat, delta) £90,00
Jännesuojat, 2 kpl £16,00
Hivutussuojat (taka), 2 kpl £12,00
Villaloimi £35,00
Heijastinpaketti (sis. riimu, suitsiheijastimet, heijastinloimi, rintaremmiheijastin ja heijastinsuojat) £45,00
Dandyharja £4,50
Kova harja £4,50
Kavioharja £2,00
Piikkisuka £3,00
Hikiviila £4,50
Pieni pyyhe £2,00
Iso pyyhe £3,50
Kertakäyttökäsineet, 8 paria £2,50
Kaviorasva £6,50
Kylmägeeli £9,50
yht. £703,50

Päivän lopuksi sai olla kiitollinen, että olin ollut säästeliäs kuuden opiskeluvuoden aikana, sillä ostosten loppusumma tilillä näytti £1128,50. Vielä oli kylläkin jäänyt reilusti rahaa lukukausimaksujen ja talvivaateostosten tekemiseen.

(Mielestäni seiskaluokan tavaroista minulla oli kaikki muut paitsi nuo PRO aineiden kirjat?)

Vastaus:

HYVÄNEN AIKA. Voisit muuttaa tyyliin Manhattanille ja elää ensiluokkaista eliittielämää rahoillasi. No, Ikiajon kauppiaat ovat varmasti tyytyväisiä :D Lisään nämä. Ja jep, sinulla on kaikki seiskaluokan tavarat!

- Bretrix, 30.9.

Yksityinen viesti

01.09.2017 21:29

Nimi: Bretrix, rehtori

25.08.2017 11:19
Siirsin sinut seitsemännelle vuosiluokalle, ja annoin vuosiluokan suorittamisesta jälleen neljä tupapistettä ja £40 stipendirahaa. Tavaralistan viimeiselle vuosiluokalle löydät Ikiajosta. Vuoden lopussa sinua odottavat PRO -tutkintokokeet, joita tulet tekemään vähintään neljästä aineesta (ja enintään seitsemästä). Lisäksi käyt huhtikuussa ratsastuskilpailuissa (koulu, este, maasto), jotka määrittävät ratsastuksen PRO -arvosanasi. PRO -ainet olisi hyvä valita jo vuoden alussa, että opettajat voivat paremmin paneutua valmentamiseesi.

Syyslukukautena opiskelet kaikkia nykyisiä aineitasi. Kevätlukukautena lukujärjestyksestäsi karsitaan pois kaikki aineet, joista et suorita PRO -tutkintoa. Jos seitsemännestä vuosiluokasta on jotakin kysyttävää, laita postiin viestiä.

Nimi: Christian

17.08.2017 00:20
16.8. Koulu alkaa

Koulu alkoi leppoisissa merkeissä heinätöitä tehden, opiston pellolta oli kuljetettu massava joukko pieniä heinäpaaleja meille siirrettäväksi tallinvintille ja osa porukasta oli laitettu siivoamaan tallia ja pihaa. Ensimmäinen kouluviikko oli perinteisesti kevyempi ja uusille opiskelijoille oli annettu aikaa tutustua hoitohevosiin ja kotiuttaa omia hevosiaan, ennen kuin arki alkaisi kunnolla. Seisoin tallinvintillä katsomassa aikaansaannostamme ja käännähdin avonaiselta ovelta katsomaan ahertavia tallilaisia pihassa. Mieleen tuli muurahaisjoukko ahertamassa, oppilaita oli kuitenkin melko paljon. Parituntinen urakka oli päättymässä ja ihailtuani tarpeeksi siistejä vihertäviä paalikasoja lakaisimme parven lattian. Ilmassa tuoksui tuore heinä, joka tosin sai iltaa kohti nenän tukkoon, onnekseni kun olin heinäallergikko. Seuraavaksi etapiksi rengit olivat määränneet kesälomalla pölyjä keränneet varusteet, jotka kannettiin auringonpaisteeseen ja seuraava puolituntinen kului iloisesti rupatellen ja kamoja putsaillen. Nostin Mitzin satulan harjaustelineelle irroitettuani jalustimet ja jätettyäni huovan ja vyön pesuun. Pudistin satulan ja kävin pesemässä jalustimet, jotka kävin vielä kuivaamassa. Saatuani varusteet kiiltämään kävin moikkaamassa Mitziä. Se hörähti minut nähdessään ja tuli portille vastaan, Crimer jaksoi yhä ihmetellä ponin hörinää, jota se ei kuulemma muille tehnyt. Hankasin ponin kaulaa harjan alta ja tamma höristi korviaan tutkien oliko taskuissa mahdollisesti jotakin. Se joutui kuitenkin pettymään ja menetti mielenkiintonsa minuunkin melkoisen pian palaten kaverien luo heinäkasalle.

Iltapäivällä saimme kinuttua koko päivän tuloksena Bretrixiltä luvan pitää laukkakisat pellolla ilman satulaa, todella järkevää, mietin jo etukäteen. Istuin satulahuoneessa järjestäen kaappiamme, kun toiset siivosivat vielä pihaa. Siivosin ensiapukaapin ja lisäsin sideharsorullat ostoslistalle kaapin oveen. Nostin Mitzin loimet loimihyllystä pudistellen ne ulkona ja pinosin sitten siististi tarkastettuani ne. Mitzi taisi tarvita syksyksi ja talveksi paljon loimia, mietin tarkastellen viime talvista toppaloimea, jota koristivat hampaanjäljet. Ilmeisesti sininen väri ei ollut ollut tarhakaverin makuun. Muiden tultua talliin otin Mitzin suitset naulasta, nappasin kypäräni hyllyltä oman nimen yltä ja menin harjaamaan ponia. Osa oli jo mennyt kentälle verryttelemään ja Mitz osoitti mieltään kun ei heti päässyt toisten mukana. Aremmat olivat kuitenkin päättäneet mennä kentälle jo ratsastamaan. Laukkakilpailu ei ollut arkajalkojen paikka.
- Oles nyt siinä! komensin ponia naurahtaen, kun se mukamas yritti potkaista nostaen takajalkaansa, kun harjasin vatsanalustan.
- Jos Mitzi luulee ettei me saada niitä enää kiinni, Lea naurahti harjaten lusitanoruunaansa muutaman karsinan päässä.
- Voi olla joo, se on sellanen hätähousu aina, naurahdin.
Olin tyytyväinen vasta, kun ponin karva kiilsi kalterien välistä tulevassa auringonvalossa. Suitsin ponin ja toivoin mielessäni, että kaikki menisi hyvin. Hyppäsin pihalta kyytiin jakkaran päältä ja suuntasimme kentälle verryttelemään, mistä löysimme muut. Sen jälkeen pellolle mielivät lähtivät maastoradan ohi pellolle, josta löysimme loput porukasta.

Mitzi oli innokkaasti menossa kohti määränpäätä, se tiesi kyllä mitä hauskaa oli luvassa! Tein muutamia ympyröitä ravissa, muutamilla tuntui olevan lieviä ongelmia hillitä hevosiaan suoralla uralla niiden heitellessä päätään tai purressa kuolaimeen. Aloitin suoralle siirtymisen Mitzin kanssa kiemurauralla, jotta sain varmistettua sen jarrujen pitävyyden. Vaikka ei tamman kanssa yleensä ollut ongelmia pellollakaan (tosin tutustumisemme alkuvaiheilla se oli kyllä heittänyt minut alas peltolaukoissa komealla sivuloikalla). Mitz oli kesäloman vieton jälkeen energinen, joten päätin tehostaa pidätteitä vielä istunnalla, johon tamma vastasi hyvin. Se kuitenkin tarkkaili lakkaamatta toisissa merkkiä lähteä kilpasille.
- Jokos alatte olemaan valmiina? kuulin Charloten kysyvän Mayan selästä.
- En saa tätä kyllä pidäteltyä, Lea huokaisi lusitanonsa selästä, joka korskui paikallaan.
- Anna sen kävellä, se taitaa vain hermostua seisomisesta, Charlotte ohjasi tyttöä.
Kokon rauhoituttua hieman Charlotte ohjeisti porukan riviin, jossa kaikki tekivät rauhassa voltin paikaltaan vasemmalle ja suoralle päädyttyämme saimme äänettömän lähtökäskyn. Kaikki ratsukot säntäsivät matkaan ja samalla luokalla oleva Pearl osui Mitzin eteen arabiruuna Ristan kanssa, jonka häntä sojotti rodulle tyypillisesti soihtuna. En voinut kuin sääliä Leaa, joka epätoivoisesti yritti pärjätä Kokon kanssa. Kuitenkin tyttö omasi selkeästi hurjapään maineen ja rautaiset hermot, joilla porukka pysyi kasassa. Kannustin Mitziä yhä kovempaan vauhtiin, kun välimatka Ristaan alkoi kasvaa. Tamma nosti nelosvaihteen esiin, mutta oli hieman levoton, harvoin laukkasimme näin lujaa edes satulan kanssa. Tamman sileä kesäkarva oli melkoisen liukas, mutta onneksi olin pukenut ratsastushousut, jotka hieman tarjosivat kitkaa ja pysyvyyttä selässä. Kääntyessä luisuin kuitenkin ponin sivulle, puristin reidet tiukasti kylkiin ja sain juuri palautettua tasapainoni maalin lähestyessä, jossa toiset jo hevosineen odottelivat, pikkuinen Mitz oli arvatenkin jäänyt hippaleikissä jälkeen. Sen takakaviot rummuttivat maata hurjaa vauhtia ja lopulta saavuimme maaliin hurjien aplodien saattelemana.
- Olet sie vaan aikasmoinen poni, naurahdin kuiskaten tamman korvaan.

Kävimme taluttelemassa vielä heppoja kuiviksi, ennen kuin palasimme tallille. Mukava laukkapätkä oli tarjonnut kivaa vaihtelua päivään, iltapäivällä oli muutamia tiedotuksia ruokasalissa, joiden jälkeen kokoonnuttiin luokkiin hetkeksi saamaan lukujärjestykset ja vaihtamaan kesäkuulumiset. Aikataulu näytti jälleen erittäin kiireiseltä, koulua oli joka päivä yhdeksästä puoli kolmeen, jonka jälkeen meidän oletettiin tekevän läksyt, valmistelevan tehtäviä, käyvän kursseilla ja liikuttavan hevoset. Lukujärjestys vaikutti melko samalta kuin viime vuonnakin: maanantaina sairauksia, hoitomenetelmiä (tänä vuonna peräti 3h putkeen), sitten ranska ja välipalan jälkeen koulutuskurssi ja pooloharjoitukset, jotka ilmeisesti jatkuisivat kuitenkin vasta syyskuulla. Tiistaille oli heti aamuun pistetty ratsastustunti Clementinan opissa, kehonkieltä pari tuntia sekä rotutietoa. Keskiviikko alkoi jälleen sairauksien opiskelulla, sitten oli pari tuntinen hoitomenetelmiä ja luonnollista hevosmiestaitoa myös pari tuntia, joiden jälkeen pelattiin taasen pooloa Grandessa. Torstai taisi olla päivistä kevyin, vaikka yhtä pitkä sekin: ratsastustunti Ridkayn opissa, kehonkieltä kaksi tuntia ja ranskaa. Perjantaille osui toinen kaksituntinen luonnollista hevosmiesoppia sekä rotutiedon kaksoistunti ja saksaa. Niiden lisäksi perjantai-iltana oli poolokurssi, johon kuului myös teoriaa tällä lukukaudella sekä opintomatkoja. Lauantaille oli tuttuun tapaan näytelmäkerho ja kokkikerho. Sunnuntai oli vapaapäivä sekä meillä että hevosilla, joten sen ajattelin pyhittää lepäämiselle ja ehkä käydä kelien mukaan Mitzin kanssa rennolla maastolenkillä, koska se ehti varsinkin poolopäivinä pitää vapaata. Myös kisakaudelle tultaisiin treenaamaan osittain opettajien opissa ja osittain itsenäisesti, koska keväällä meitä odottivat loppukilpailut ja valmistuminen opistosta. En kuitenkaan jaksanut vielä stressata tulevasta, vaan päätin nauttia täysin rinnoin tulevasta viimeisestä lukukaudesta opistossa. Toivoin myös saavani uusia ystäviä. Ainakaan toistaiseksi ei Fudgen tupaan ollut tullut uusia oppilaita, mutta syksyllä niitä yleensä tulvi tuvan ovista ja ikkunoista.

Vastaus:

Hurjaa, viimeinen vuotesi Tulipurossa alkaa! Onneksi etenet reaaliajassa, joten tässä on kokonaiset yhdeksän kuukautta vielä edessä yhteistä taivalta. En voi käsittää, että joku oikeasti valmistuu opistosta :D Tämän tarinan myötä opistovuotesi pärähti vauhdilla käyntiin, vaikka viikko opiskelujen kannalta olikin kevyehkö. Alustit tarinan ensimmäisessä kappaleessa hyvin. Vaikka laukkakisat dominoivatkin tarinaa melko lailla, ensimmäinen kappale antoi jo normaalin opistoarjen tuntua.

Laukkakilpailut olivat hyvä idea ensimmäiseen tarinaan. Luin eilen niin paljon leiritarinoitasi, että tänään olisi ollut liian paha töksähdys siirtyä suoraan täyspäiväiseen koulunpenkillä istumiseen. Tämän tarinan avulla oli helppo laskeutua siihen todellisuuteen, että koulut ovat taas alkaneet (mistä olen suunnattoman innoissani jostakin syystä). Kirjoitit kisoista hyvin, erityisesti ponin ”jarrujen pitävyys” oli hyvä heitto! Vaikka laukkakilpailut eivät kuulostaneet kovin hyväenteisiltä, ne onneksi menivät hyvin eikä kukaan joutunut ambulanssin kyytiin (mitä jo hieman epäilin). Kaiken kaikkiaan tarinasi oli hyvä startti lukuvuoteen, johon haluan toivottaa sinulle paljon tsemppiä!

Kirjoitit jutteluareenalla, että kesän aikana kirjoitustaitosi ovat hieman taantuneet ja kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Sen huomasi leiritarinoistasi, mutta mielestäni tämä teksti sujui jo paremmin. Ei kannata huolehtia liikaa siitä, että välillä tökkii. Kirjoitat kuitenkin hurjan hyvin. Välillä tekstisi saattaa muuttua hieman yksitoikkoiseksi, esimerkiksi tässä tarinassa viimeisen kappaleen kohdalla. Mutta yleisesti ottaen tekstisi on sujuvaa ja mielenkiintoista.

Annan tästä £40 sekä yhden tupapisteen.

- Bretrix, 2.9.

 

virtuaalitalli virtuaalihevonen

©2019 Tulipuro ♡ hevosopisto - suntuubi.com